Vanha Rauma Yhdistys arvioi pihoihin tutustuneen 70 000 - 80 000 ihmistä Pitsiviikolla.
"On myös hienoa, että monessa paikassa on päässyt ilman kurssiakin kokeilemaan nypläystä. Siinä saa todeta samalla, että ei se mitään tähtitiedettä kuitenkaan ole."
Mustan Pitsin yö kruunaa totutusti Pitsiviikon perjantai-illalla. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaista tapahtumaa, esiintyjää ja paljon iloisia ilmeitä. Fiilistele iltaa varten tällä kuvagallerialla.
Aurora Frantsila kertoo nyt, mikä häntä on vaivannut.
Pallo-Iirot kohtaa Tampere Unitedin tämän vuoden pitsiperjantain ottelussa. Kuumaa on ollut, kun TamU on kahdesti aiemmin käynyt Raumalla kylässä.
Raumalainen Janika Päivöke valittiin yleisön suosikiksi.
Torstai-illalla järjestettävä Pitsimissikilpailuun osallistuu tasaväkinen finaalikymmenikkö.
Kuumaa valikoitui tämän vuoden Pitsiviikon konsertin esiintyjäksi nuorten toiveiden mukaisesti.
Viime perjantaina ensi-iltansa saaneet Barbie ja Oppenheimer -elokuvat vetävät nyt yleisöä elokuviin.
Rauma vetää Satakunnan ainoana Kansainvälisten Suurmarkkinoiden kaupunkina kävijöitä ympäri maakuntaa.
Edes joululaulut eivät jää heinäkuussa laulamatta, kun kunnolla aletaan laulaa. Tämä kuullaan Pitsiviikon yhteislaulumaratonissa.
Päivän jaaritusta pääsee kuuntelemaan vaihtuvissa paikoissa koko Pitsiviikon ajan.
Koskaan ei kaupungin kaduilla näe yhtä paljon kansaa kuin heinäkuisena teemaviikkona.