Kaksissa viime vaaleissa yhteensä 26 paikkaa menettäneen keskustan paikka on seuraavaksi oppositiossa, linjasi puheenjohtaja Annika Saarikko.
Keskusta ei ole suurin puolue yhdessäkään vaalipiirissä. Tutkijan mukaan on aikaista sanoa, onko kyse aaltoliikkeestä vai pysyvästä muutoksesta. Perussuomalaisten menestyksen analysointi on vaikeaa, koska puolueella ei ole kokemusta vielä yhdestäkään…
Julkaisimme eduskuntavaalipäivän aikana kymmeniä juttuja vaalien etenemisestä niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Löydät kaikki jutut vaalit-aihetunnisteemme takaa klikkaamalla tätä linkkiä.
Sanna Marinin tunnettuus maailmalla houkutteli toimittajia usealta mantereelta seuraamaan Suomen vaaleja.
Perussuomalaiset nappasivat Satakunnasta kolme paikkaa. Rauman seudulla on edelleen kolme edustajaa, vaikka suosittu Kristiina Salonen ei enää ole mukana.
Kalli arvelee, että hallitusvastuu painoi ja tuloksessa näkyy taktista äänestämistä.
Sanna Marinin hallitus romahti eduskuntavaaleissa, vaikka sdp:n kannatus koheni. Kokoomus on ykkösenä, ja perussuomalaiset teki historiansa parhaan tuloksen. Uusi hallitus saattaa muodostua kokoomuksen ja perussuomalaisten pohjalta.
Ensimmäistä kertaa eduskuntaan pyrkinyt Viitala suuntaa kohti Arkadianmäkeä.
Tiivis kampanjakierros tuntuu kakkoskaudelle päässeen Marttisen mukaan kropassa. "Uni tulee varmasti nopeasti".
Taktinen äänestäminen nosti isoja puolueita ja söi pieniä. Jakautunut keskustelu pani ihmiset äänestämään inhokkipuolueitaan vastaan. Kärkikolmikko sdp, kokoomus ja perussuomalaiset vannoo pystyvänsä yhteistyöhön kärkevästä vaalikamppailusta…
Keskusta jäi lopulta Varsinais-Suomessa yhteen paikkaan.
Kokoomuksen saama 20,8 prosenttia ennakkoäänistä kirvoitti hymyn maltillisen varsinaissuomalaisen puheenjohtajakin huulille. Orpo kuitenkin painottaa, että loppuilta näyttää, pitääkö kokoomuksen johtopaikka.
Äänestysaktiivisuus 71,9 prosenttia oli liki neljän vuoden takaisissa lukemissa.