Kysely: Suomalaiset vaihtavat nastarenkaat herkemmin kesärenkaisiin kun uusi tieliikennelaki astuu voimaan

Uusi tieliikennelaki antaa autoilijalle vastuun talvirenkaiden käytöstä. Kuva: David Edelstein

Kesäkuussa voimaanastuva tieliikennelaki muuttaa autoilijoiden elämää varsin paljon.

Uuden lain mukaan talvirenkaita ei enää tarvitse vaihtaa nykyisten kalenteripäivien mukaan, vaan talvirenkaita tulee käyttää marras-maaliskuussa, jos keli sitä edellyttää.

Kesärenkaat voivat olla myös käytössä, jos keli ei edellytä talvirenkaiden käyttöä. 

Pääsiäisen nastarenkaista luopumisen takaraja loppuu sekin, joten tulevaisuudessa niillä voi ajaa maaliskuun loppuun asti ja sen jälkeenkin, mikäli keli sitä edellyttää.

Eli autoilija voi itse päättää, millaisilla renkailla hän ajaa.

Monet asiantuntijat ovat peräänkuuluttaneet sitä, että uusia määräyksiä on tuettava laajalla tiedottamisella, valvonnalla ja seurannalla.

Raumalla on tänä talvena ajettu hyvin erikoisissa olosuhteissa. Suurin osa niin kutsutusta tavesta on käytännössä ollut plussakeliä, vesisateella sävytettynä. Käytännössä autoilija olisi pärjännyt kesärenkailla. 

Helmikuu taas alkoi Raumallakin muutaman asteen pakkasella, ja aamuisin kadut ja väylät ovat olleet jäässä, joten kesärenkailla ajavalla olisi ollut aamuliikenteessä kieli keskellä suuta.

Raumalaisilla autoilijoilla onkin ensi talvena fundeeraamista renkaita valitessaan.

If selvitti noin 30 000 suomalaisen asenteita renkaiden käytöstä. Kyselyn tulosten mukaan yllättävän moni suunnittelee jatkossa vaihtavansa talvirenkaat kelin mukaan.

Kyselyyn vastanneiden mukaan jopa 16 prosenttia suomalaisista suunnittelee uuden lain myötä vaihtelevansa kesä- ja tarlvirenkaita kelin mukaan pitkin talvea.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että renkaita voi joutua vaihtamaan useaan kertaan talven aikana.

Eniten renkaiden vaihtelijoita on Kanta-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa, joissa lähes viideosa autoilijoista lähtee vaihtelurumbaan.

Kuitenkin reilusti yli puolet, 60 prosenttia, luottaa tuttuun rytmiin ja vaihtaa renkaat lakimuutoksen muututtua aivan kuin ennenkin, eikä usko lakimuutoksen vaikuttavan vaihtoajankohtaan.

Neljännes suomalaisista taas uskoo muuttavansa renkaiden vaihtoajankohtaa.

Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela pohti, voiko kesärenkailla liukkailla keleillä ajavien riskikuskien määrä lisääntyä

- Aina on omat riskinsä, kun lainsäädäntöön tehdään muutos, joka jättää tulkinnalle sijaa. Suomalaiset ovat kuitenkin tottuneet vaihtamaan renkaat tietyn syklin mukaan, joten uskon suurimman osan vaihtavan talvirenkaat alle totuttuun tyyliin lakimuutoksen jälkeenkin. Ruotsissa vastaava muutos lakiin tehtiin vuosituhannen vaiheessa, ja tulokset olivat siellä hyviä.

Mikä hyöty lain muuttamisessa saavutetaan?

- Suurin hyöty laista liittynee liikenneturvallisuuden paranemiseen. Keliperusteisen talvirengaspakon myötä autoilijat saattavat tiedostaa tieolosuhteet ja renkaidensa suorituskyvyn entistä paremmin ja sovittaa ajotapansa niiden mukaiseksi.

- Etelä-Suomessa autoilijoita saattaa harmittaa, jos joutuu nastoilla raapimaan kuivaa asfalttia ensimmäisten liukkaiden jälkeen. Uuden lain voimaanastumisen jälkeen olisi periaatteessa mahdollista vaihtaa kesärenkaat loppuvuodestakin takaisin aina, kun kelit niin sallivat. Koska se kuitenkin on sen verran iso tai kallis homma, ani harva lienee siihen valmis.