Elokuvantekoharrastukseni alkoi 1960-luvun alussa. Näin, että kamerahan on verraton vekotin. Sillä pystyy kertomaan omia tarinoita. Harrastuksen edistyessä havaitsin, että elokuvakameralla saadaan talteen elettyä elämää.
Elokuva otti minut koukkuunsa sitä lujemmin, mitä pidemmälle harrastus eteni. Yksi innostuksen lisääjä oli filmitekniikan huima kehitys. Elokuvien laatu parani, niistä tuli kiinnostavampia ja tekniikka avasi myös uusia mahdollisuuksia.
Elokuvanteosta tuli siis minulle melkein elämää suurempi asia. Tunsin itseni lähes alastomaksi, jos elokuvakamera ei ollut mukana.
Tällaisen innostuksen seurauksena itse tehtyjen elokuvien määrä kasvoi ja nykyisin oma arkistoni käsittää noin 300 valmista, katsomiskelpoista elokuvaa, joitten pituudet ovat 10–40 minuuttia.
Kuvaamiseni on nyt terveydellisistä syistä päättynyt. Viimeiset filmikuvat otin vuonna 2019.
Elokuvien teossa minulla on ollut paljon apuvoimaa, hyviä esiintyjiä, vanhojen asioiden muistelijoita, vitsien kertojia, selväsanaisia lukijoita, musiikkimiehiä ym.
TV2 avusti raumankielisten elokuvien ja luontokuvien teossa ja Satakunnan museo Satakunnan historiaan liittyvien elokuvien teossa.
Monet Rauma-aiheiset filmini syntyivät tehdessäni ohjelmia RaumaTV:hen. Ja ennen kaikkea ansion saavat kaikki ne raumalaiset, jotka ovat järjestäneet tapahtumia ja muuta kuvattavaa elämänmenoa.
Vaikka kamera on sammunut, kaikki elokuvat ovat olemassa, siirrettynä DVD-levyille ja niitä on myös näytetty. TV2 näytti niitä 1980-luvun lopulla ja RaumaTV sen jälkeen. Elokuvani ovat olleet esillä Sinisen Meren elokuvajuhlilla ja usein Iso-Hannun näytäntöinä.
Elokuviani olen esittänyt Kansalaisopistossa kurssimuodossa ja ohjelmanumerona eri yhdistysten kokouksissa. Viimeisin näytäntöpaikka oli Rauman pääkirjaston luentosali, jossa esitin tunnin ohjelmia useana keväänä. Vastaanotto on aina ollut hyvä ja katsojia on riittänyt.
Oma liikuntakykyni on tullut niin huonoksi, että elokuvanäytäntöjäkään en pysty järjestämään. Oma käsitykseni on, että niille kuitenkin löytyisi katsojia esimerkiksi yhdistysten tilaisuuksissa tai kokouksissa, ovathan ne elokuvia omasta elinpiiristämme.
Sanoin, että näytäntöjä en pysty järjestämään. Tämä ei aivan pidä paikkaansa.
Joku ennusti minulle kerran, että ”kyllä sinä vielä vanhainkodissakin niitä näytät”. Ennustus kävi toteen, sillä olen nykyisessä asuinpaikassani Saga-palvelukeskuksessa viime kesäkuusta lähtien pitänyt kerran viikossa 45 minuutin mittaisia elokuvanäytöksiä talon asukkaille.
Jouko Nummela