Söin viime kesänä illallista Yagu Shinkage -samuraiperinteen koulukunnan 22. päämiehen kanssa. Puhuimme samuraiksi kasvamisen tiestä. Kiinnostuneiden kysyessä neuvoa hänen ensimmäinen ohjeensa on aina sama: ei sanoja, ei ajattelua.
Se jäi vaivaamaan mieltäni.
Entistä useampi ajattelee työkseen. Ajatteluammateissa työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy. Ajattelemme aina kun olemme hereillä.
Ajattelu on arvokasta. Tieteelliset läpimurrot ja teknologiset innovaatiot ovat ajattelun hedelmiä. Ajattelu vaatii kuitenkin kaiken huomion. Muulle ei jää kaistaa.
Kun toisen puhuessa ajattelemme mitä sanoa seuraavaksi, emme kuule toisen viestiä. Musiikki tai muu taide saa usein ajatuksemme lentämään, mitä saatamme toivoakin, mutta musiikkia emme silloin enää aisti. Olemme ajatuksissamme.
Ajattelen, siis olen, sanoi filosofi Descartes. Olemme kytkeneet olemassaolomme ajattelemiseen, se on jotain, joka tekee minusta minut. Identifioimme minuutemme ajatuksiimme.
Ajatukset joita ajattelen ovat siis minun. Harvemmin ajattelemme, että ilma jota hengitän on minun, oli se sitten pakokaasulla, siitepölyllä tai koronaviruksella maustettua. Samalla tavalla ajatuksissamme on monenlaista myrkkyä, melua ja maustetta.
Hengittäminen on meille automaattista. Tietoisesti kykenemme olemaan hengittämättä, joskaan siinä ei pidemmällä aikavälillä käy hyvin.
Kaikki kokeilleet tietävät, kuinka vaikeaa on olla ajattelematta. Jos päätät olla ajattelematta vaikka punkkeja, todennäköisesti päädyt ajattelemaan punkkeja. Silti uskomme, että ne ajatukset, joita emme siis hallitse, ovat meidän, ja osa identiteettiämme.
Ajatustemme ja identiteettimme ykseyteen iskee myös identiteettipolitiikka. Aikaisemminkin identiteetillä on ollut politiikassa merkitystä, kun puoluekanta ja mielipiteet kytkeytyivät taloudelliseen ja sosiaaliseen taustaan ja ammatilliseen suuntautumiseen. Perimme ne äidinmaidossa tai kapinoimme niitä vastaan. Identiteetin magneetti toimi kummassakin tapauksessa.
Valinnanmahdollisuuksien maailmassa voimme valita yhteisön, johon samaistua. Oma ryhmä voi olla fyysisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti hyvinkin etäällä, mutta maailmankuvaltaan lähellä. Halumme kuulua ryhmään on niin vahva, että se ajaa yli kykymme punnita informaatiota kriittisesti.
Siksi puoluepolitiikasta viiteryhmänsä löytävien tapa nähdä oman puolueen näkemykset oikeina ja toisten puolueiden edustajien näkemykset väärinä, tuntuu ulkopuolisesta hassulta. Haluamme oman ryhmämme näkemysten perustuvan objektiiviseen näyttöön, jolloin eri mieltä olevien ryhmien näkemysten on oltava väärässä. Muut ryhmät leimaamalla vahvistetaan oman ryhmän tiiviyttä.
Ryhmän näkymätön jäsenyysmaksu maksetaan kannattamalla ja puolustamalla ryhmän näkemyksiä, vaikka tieteellisiä tuloksia vastaan.
Kyse ei ole tietämättömyydestä, vaan yhteisöön kuulumisen antamasta turvasta. Ajattelemalla oman ryhmän kanssa poikkipuolisesti ottaa riskin tulla suljetuksi ulkopuolelle. Se on meille ihmisille yksi pahimmista kokemuksista. Samasta syystä ryhmän sisäisiä totuuksia ei haasteta, jolloin ne eivät kehity vaan kärjistyvät.
Olemme yhtä mielipiteidemme kanssa, ja eri tavalla ajattelevat ovat meitä vastaan. Identtiteettipolitiikka kytkee ja vahvistaa tuota linkkiä, jolloin jokainen poikkeava mielipide on hyökkäys identiteettiäni, minuuttani, minua vastaan. Mielipiteet ja faktat liimautuvat yhteen kuin ylikeitetty spagetti, kaikki yhtä mössöä ilman suutuntumaa mistään.
Sosiaalisessa mediassa haukumme eri tavalla ajattelevat ja tulemme siitä onnellisiksi. Annamme sanoille painon, jota emme jaksa kantaa. Käytämme häpeää, raivoa ja inhoa yhteisistä asioista keskusteluun. Idiootti! Rasisti! Fasisti! Suvakki! Se ikään kuin ylentää meidät. Merkillistä.
Olemme enemmän kuin tietoiset ajatuksemme. Viisautta ei ole vain ajatuksissa, vaan myös ihmisyydessä tietämisessä.
Olemme ihmisiä tuntiessamme toisen kosketuksen, antaessamme metsän rauhan hidastaa pulssiamme, lumoutuessamme musiikin rytmistä, ihmetellessämme kesän kauneutta, nauttiessamme kahvin mausta. Se on myös ihmisinä olemisen yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ainutlaatuisuudessa. Yli ryhmien, heimojen ja kuplien. Ihmisyys ja siihen kasvaminen on enemmän kuin ajattelemista.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.