Se sattui kahdesti peräkkäin. Kävin lääkärissä.
Valitsin summamutikassa alan lääkärin kymmenien nimien joukosta. ”Satun olemaan erityisesti erikoistunut juuri siihen asiaan, josta tässä voisi olla kyse”.
Ehdotettu vaivani hoito löytyi täsmälleen siitä, jonka kumpikin lääkäri sanoi olevan syvää erikoistumisalaansa. Ikävä kysymys on jäänyt soimaan päähäni: kumpi oli ennen, minun vaivani vai lääkärin erikoistumisen mukainen ratkaisu?
Me näemme sen, minkä tiedämme, ja päinvastoin. Nopeasti syventynyt erikoistuminen ja asiantuntemukseen perustuva työnjako on yhteiskuntamme tapa ratkaista ongelmia. Asiantuntemus on kuin valokeila, joka antaa valmiuden nähdä tarkasti valaistun kohteensa.
Valo luo myös varjon. Se jättää pimentoon sen, mikä ei ole valokeilassa. Ammattilaisuus valaisee, ja sokeuttaa.
Amatööri, latinan sanasta rakastaja, on henkilö joka rakastaa sitä mitä tekee. Amatööriltä puuttuu muodollinen koulutus ja kelpoisuus, ne ammattilaisuuteen kuuluvilla vahvuuksilla varustetut silmälasit. Niillä ammattilainen kykenee näkemään asioita, joita amatööri ei havaitse.
Toisaalta lasien vahvuudet saavat todellisuuden näyttämään ammattilaiselle erilaiselta kuin meille muille. Siksi amatööri joskus näkee asioita, joita ammattilainen ei lasiensa takia havaitse.
”Pojalle, jolla on vasara, maailma näyttää naulalta”, sanonta kuuluu.
Kyseessä täytyy olla selvästi yli 5-vuotias poika, koska tutkimuksissa 5-vuotiailla lapsilla ei ole tällaista toiminnallista takertumaa, työkalun kytkemistä yhteen käyttötarkoitukseen.
Sanonta saa naurahtamaan. Miten usein kuitenkin ryntäämme ammattiosaamisemme vasara tanassa tilanteisiin, ja alamme paukuttamaan oikean vastauksen nauloja ongelmaan.
Omakin kämmeneni on välillä rakoilla vasaroinnista.
”Nykyisin lähdetään liikaa liikkeelle organisaation rakenteesta, että mihin lokeroon tämän perheen ongelmat nyt kuuluvat”, sanoi lastensuojelun palveluista kokemusta omannut nuori (HS 6.4.2018).
Ihminen, yhteisö ja yhteiskunta ovat kaikki monimuotoisia kokonaisuuksia, ja silloin syvälliseen erikoistumiseen luodut silmälasit voivat estää näkemästä kokonaisuutta.
Ihmisiin liittyvien ongelmien ratkaisu vaatii onnistuakseen usein ihmisen omaa sitoutumista ja osallisuutta ratkaisuun.
Asiantuntijan analyysi ja ratkaisu jäävät puolitiehen, jos asiakas eristetään kohteeksi ilman toimijuutta. Ja ratkaisu saattaa olla vahingollinen, jos se on sokea kokonaisuudelle. Saamme diagnoosin, vaikka tarvitsisimme dialogia.
Arvostan suuresti asiantuntijuutta, mutta miten siitä voisi tehdä vielä parempaa?
Koulutus, kokemus, pätevyys ja titteli tuovat itseluottamusta omaan ammattimaisuuteen. Tietämisen ylpeys voi tukahduttaa uteliaisuuden, älyllisen nöyryyden ja oppimisen nälän.
Kaikissa ammateissa tarvitaan uskallusta myös kyseenalaistaa oma erikoisosaaminen.
Se tarkoittaa uskallusta kohdata ristiriitaisia ja oman ammatti-identiteetin näkökulmasta vastakkaisia tietoja ja näkemyksiä. Se tarkoittaa rohkeutta katsoa ongelmaa muiden ammattilaisten ja asiakkaan näkökulmasta, kuulla asioita ammattislangin sanaston ulkopuolelta.
Asiantuntijuus ei ole yksipuolista ratkaisujen suoltamista, vaan vuorovaikutuksessa toimimista. Ja se tarkoittaa kykyä toimia tilanteissa, mihin ammattiin kouliintuminen ei ole antanut valmiuksia. Jokaisen asiantuntijaorganisaation kuuma kysymys on, arvostammeko kokemusta vai kykyä jatkuvaan oppimiseen. Ne eivät välttämättä esiinny yhdessä.
Vaikeinta on kuitenkin uskallus ottaa omat asiantuntijan silmälasit pois päästä, ja tarkastella laseja ulkopuolisen silmin.
Kestävien ratkaisujen synnyttäminen vaatii oman ajattelun mukauttamista ongelmien moninaisuuteen. Mitä pienempi omassa asiantuntijuudessa on se osa, jota ei kykene itse tarkastelemaan, sitä parempi ammattilainen on.
Meistä jokainen on itsenään olemisen ammattilainen.
Myös siihen sisältyy valokeila ja varjo. Kun kykenemme tarkastelemaan omia silmälasejamme ja vaihtamaan toisia laseja tarpeen mukaan, pärjäämme sujuvammin kompleksisessa maailmassa.
Olemme vapaampia katsomaan maailmaa. Ei huono tavoite.
”Asiantuntemus on kuin valokeila, joka antaa valmiuden nähdä tarkasti valaistun kohteensa.”
Kirjoittaja on Opetushallituksen pääjohtaja