Ay-liike nukahti rattiinsa

Katselin Yle1:n lauantaiaamun Wahlroos-ohjelmaa ja olihan hänellä paljon asiaa ja oli ollut myös monessa mukana, vaikkakin enempi sieltä takapenkiltä käytännön yksityiskohtia ja osaamista seuranneena, mutta hyvä mies siinä hommassa.

Ammattiyhdistysliikehän on ollut vuosikymmeniä nukahtaneena rattiinsa ja muutenkin eri porukkojen kädenvääntö ainakin aikoinaan oli senlaatuista, että vaikka entinen paikallinen lakkokenraali ja ammattiyhdistysaktivisti olinkin, niin hyppäsin pois koko revohkasta ja hoidin omat sopimukset ja palkka-asiat suoraan työnantajani kanssa.

Hommani hoituivat niin reilut 25 vuotta, eikä tarvinnut pokkuroida ja kytätä, että saiko ja voiko töitä tehdä vaan, niitä sai paiskia vaikka urakkatahtiin ilman rajoituksia ja saattoi siinä työpäiväkin joskus venähtää.

Syynä oli ammattiosastojen välinen suoranainen kusetus, kun jonkin porukan saamaa etuisuutta ei hyväksytty muille samantasoisissa ja vaativissa hommissa oleville, mikä johtui vain paikallisten osastojen keskinäisestä eripurasta.

Koko porukka, joka nyt on vailla työtä, olipa se koulutettua tai ei, tulisi pistää töihin, jolloin se voi kouliintua ja kouluttautua jopa huippuammattilaisiksi, jossa omat kokemukseni asiasta ovat sen verran vakuuttavia.

Kun aikoinaan armeijasta päästyäni kotimaisemissa olisi ollut työttömyys edessä ja koulutusta minulla oli muutaman kuukauden rakennusmieskurssi, eikä ikääkään ollut vielä kertynyt. Käväisin varuskuntapaikkakunnalla olevassa teollisuuslaitoksessa kysymässä toitä ja menin töihin heti palveluksesta päästyäni. Kotiini tuli matkaa reilut 500 kilometriä.

Alkuun työt olivat vaihtelevia ja huomasin, että etsittiin myös työtaidoilleni parhaiten sopivaa työtä. Taloudellisesti alku oli myös vaativaa, mutta taitojen karttuessa ja työympäristön tullessa tutuksi, sain myös vaativampia töitä.

Aloin myös opiskelemaan ja suoritin teknisen koulun ensimmäisen luokan kirjekurssina, sekä pääsin pariksi talveksi paikkakunnalla olevaan tekniseen kouluun opiskelemaan, josta valmistuin sähköteknikoksi.

Jatko olikin mielestäni onnekas ja työntäyteinen, kiitos paikallisen työnantajan, joka teki parhaansa töissä olevan porukan ammattitaidon ja viihtymisen suhteen.

Työ, jota teimme oli huipputason teknistä tuotantoa sähkötekniikan alalla ja pohjoismaiden lisäksi tavaraa meni eri puolille Suomea, sekä paljon myös Neuvostoliittoon ja olivat nuo atomipommiensa keksijät vaativia asiakkaita, mutta arvostivat osaamista ja laitteiden laatua.

Olihan se varsinainen käytännön korkeakoulu, jota itseopiskelu ja töitä pelkäämätön luonteeni varmaan auttoi. Mielestäni huonoja hommia ei ole olemassakaan, vaan kaikki vähäkin tarpeellinen on vain otettava ja tehtävä, sekä aktiivisuus omien taitojen kehittämiseksi on aina paikallaan.

Toisaalta, myös työnantajien ja työntekijöiden on kaikissa tilanteissa panostettava ja tehtävä parhaansa työnteon ja pärjäämisen hyväksi. Sillä keinoin ei työt, eikä tekijät maailmasta lopu.

Matkalla, aina vaan parempaan.

AKK