Soitanpa sinne ajanvaraukseen, kun pitäisi lähiaikoina mennä laboratorioon. ”Jos haluat palvelua suomeksi, paina…” Nonni! Siitä se alkoi: paina sitä, paina tätä, palvelussamme on ruuhkaa, odota vielä hetki! Palvelu? Onko tämä jokin palvelu? Eikö tämä ole itsepalvelua kaikki?
Kun haluaa palvelua, joutuu kirjautumaan ties minne, keksimään monimutkaisia salasanoja, joista jääkaapin ovi äkkiä täyttyy ja joita kenenkään ei ole tarkoituskaan muistaa. Hyväksy evästeiden käyttö, käyttöehdot, ehdot sitä ja tätä. Hyväksyn, hyväksyn, mutta mitä mahdoin taas hyväksyä?
Mukavaa on, kun ei tarvitse mennä pankkiin niiden kivilattioille hiekkaa viemään, vaan voi oman pöydän ääressä maksella. Mutta entäs ne henkilöt, jotka siellä edelleen käyvät laskunsa maksamassa? Mitä mahtaa maksaa palvelu? Ja montako tuntia viikossa pankkikonttuuri on auki?
Kaikilla ei ole sähköisesti hoidettaviin asioihin saatavilla apua. Ajanvaraukset, lippujen ostot, hakemusten teko, veroilmoitukset, pankki-, vakuutus- ja terveystiedot ovat kaikki nopeimmin hoidettavissa sähköisesti. Valitettavasti tämä on monesti myös ainoa suositeltu tapa. Jälkipolvet osaavat nämä temput, mutta ei heitäkään aina viitsisi vaivata. Eikä jokaisella ole varaa hankkia näitä vempeleitä, saati minkäänlaista kiinnostusta näiden käyttämiseen. Sitä paitsi perinteisten mummojen kuuluu leipoa pullia ja paistaa lättyjä, pitää lapsia sylissä ja hymyillä!
Siitäpä tulikin mieleen: maito, munat ja jauhotkin vähissä. Naapuri lupasi kyydin kauppaan. Sokeripussin kyljestä repäistylle paperinpalalle kirjoitin nopsaan puutelistan. Kiertelen omaan tahtiin ja menen kassajonoon. Käteinen kuulemma kelpaa maksuksi. Naapuri nappasi jonkun härpäkkeen ja kiersi sen kanssa. Sai kuulemma siltä hyvät päivän jatkotkin. Kassalla on onneksi edelleen ihminen, huokaisen ja repäisen kassakuitin kassiini.
Käytänhän minäkin sähköpostia ja veispuukkia sekä kylän ilmoitustaulua. Johan sinne sähköpostiin taas tuli kysely, mitä tykkäsin asioida kaupassa. Tykkäänhän minä siellä käydä, kun vielä voi edes tähän malliin asioida. Mutta siitä en tykkää, että joku valvoo ostoksiani. Paljon kaikenlaista hölynpölyä tulee sähköpostiluukkuun, ja joskus on vaikea tunnistaa, mikä on totta ja mikä huijausta. Välillä muka postissa on jotakin, välillä poliisi tai pankki kysyy jotakin. Ja sinne oikeaan postiluukkuun sitten harvemmin enää mitään tuleekaan. Postipoikakin kulkee miten sattuu. Eikä sitä paljon viitsi itsekään mitään lähetellä, kun perille menoon kuluu pitkälti aikaa – ja meneekö perille perästäkään?
Veispuukissakin on niitä komeita upseereita, on Ameriikan armeijasta ja Natosta ja mistä onkaan. Komeita ne ovat univormuissaan, mutta eipä pidä niihin ryhtyä. Sille tielle ovat suomalaisetkin muutaman miljoonan hassanneet viime vuosina. On anteeksiantamatonta, että rikollisjengit pettävät rakkausasioissa yksinäisiä ihmisiä.
Sitäkin tässä mietin, että mitenkäs tämä ”tiki-maailma” sitten toimii, kun tulee niitä parin tunnin sähkökatkoja? Sähköovet, hissit, kassat, automaatit, puhelinlinjat, nettiyhteydet, junaliikenne? Siihen ei taida löytyä neuvoja edes 72 tunnin varautumisoppaasta.
Satakunnan Keskustanaiset