Viikon varrelta: Dramaattinen ilta ja yhden hyökkäyksen ihme

Mielenkiintoinen näkymä. Suomi ja Lukko ovat kiekkomestareita, Lordi euroviisuvoittaja ja Huuhkajat kisoissa. Miksei siis jääkiekon euroliiga joskus voisi lähteä lentoon?

| Päivitetty

Surkea äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa surettaa. Alle 52 prosenttia raumalaisista käytti äänioikeuttaan, eikä valtakunnallinen prosentti paljon korkeampi ollut.

Miksei? En oikeasti ymmärrä.

Vaalikampanjat toivat puolueiden erot selvästi esille. Ja kunnanvaltuustot päättävät asioista, jotka koskettavat suoraan jokaista meistä.

Erityisesti kuntavaaleissa jokaisella äänellä on merkitystä. Tälläkin seudulla monet valtuustopaikat ratkesivat yhden tai muutaman äänen erolla.

Suomalaisen jalkapalloilun ystäville viime lauantai oli suuri päivä. Kööpenhaminassa oli myös meikäläisen tarkoitus olla todistamassa miesten A-maajoukkueen ensiesiintymistä arvokisoissa (olympialaiset pois lukien).

Koronan takia piti tyytyä seuraamaan historiallista ottelua televisiosta. Kaverien some-päivitykset paikan päältä virittivät tunnelmaan.

Ikimuistoinen ja dramaattinen illasta tulikin. Huuhkajat voitti isäntäjoukkue Tanskan sensaatiomaisesti.

Voitosta nauttiminen vain oli vaikeaa, kun ajatukset palasivat yllättäen nurmelle tuupertuneeseen Tanskan tähtipelaajaan. Suomen joukkueen ja kannattajien tyylikäs esiintyminen vaikeassa tilanteessa keräsi runsaasti kansainvälistä kiitosta.

Yksi kunnon hyökkäys riitti Huuhkajille voittoon, ja mahdollisesti jopa jatkopaikkaan EM-kisoissa.

Siitä tuli vahva deja vu -tunne. Siis, että tämän olen nähnyt ennenkin.

Olin toimittajana samaisella Parken-stadionilla 1990-luvulla Mestarien liigan ottelussa. Suomenmestari FC Jazz joutui muistaakseni Huuhkajien lailla puolustuskannalle FC Kööpenhaminaa vastaan. Mutta niin vain porilaisjoukkue teki ottelun ainoan maalin.

Näinä tasa-arvon aikoina on paikallaan mainita, että naisten A-maajoukkue selvisi myös EM-lopputurnaukseen. Helmarit pelaa Englannissa ensi suvena.

EM-kisat ovat Helmareille jo neljännet. Paras saavutus on jaettu kolmas sija.

Terveisiä parhaalta raumalaisfutarilta. Simo Syrjävaara soitti ja kertoi kuinka hyvältä tuntui lukea Länskärin "kultanumeroa" ja Lukkolaista eli kaupunkilehteämme, jonka nimi vaihdettiin suomenmestaruuden kunniaksi yhden päivän ajaksi.

"Olipa kiva nähdä Seppo Hurme kansikuvassa Kanada-maljaa nostamassa Äijänsuolla. Se toi mieleen hienoja muistoja", sanoi Simo ja kertoi vanhan tarinan toisensa perään.

Syrjävaara oli 1960-luvulla A-maajoukkueen luottopelaajia ja myöhemmin myös sen valmentaja. Syrjävaara on nimetty Palloliiton kunniagalleriaan. Lahteen asettunut Syrjävaara on Nummen poikia ja Rauman Pallon kasvatti.

Kun palsta urheiluksi meni, niin jatkan aiheen tiimoilta loppuun saakka.

Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt visioi Länskärin Suvi-lehdessä seurajääkiekon tulevaisuutta.

"En usko, että vuonna 2030 on enää olemassa SM-liigaa nykymuodossaan, vaan Euroopan liiga CHL kehittyy isommaksi liigaksi. On iso kysymys voiko Rauman kokoinen talousalue olla sellaisessa mukana. Meidän pitää lyödä tauluun niin hyvät urheilulliset näytöt, että meidät on pakko ottaa mukaan", linjasi Sahlstedt.

Mielenkiintoinen näkymä. Suomi ja Lukko ovat kiekkomestareita, Lordi euroviisuvoittaja ja Huuhkajat kisoissa. Miksei siis jääkiekon euroliiga joskus voisi lähteä lentoon?

PS. Kun euroliigaa ensi kertaa pelattiin, oli Sahlstedt Lukon kapteeni.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut