Ei kannata olla sinisilmäinen

Suomalaiset ovat maailmalla tunnettuja luotettavuudestaan. Liian sinisilmäinen ei kuitenkaan kannata olla. Alkuvuodesta poliisi on useaankin otteeseen varoitellut rakkaushuijauksista.

Mutta mikä ihme saa järki-ihmisenä tunnetut naiset lankeamaan Facebookissa rakkaudentunnustuksia jakeleviin amerikkalaisiin eversteihin.

Toki arjessa tuntuu mukavalta, kun joku moneen kertaan saman päivän aikana muistaa kertoa, miten ihastuttava ja miten rakastettava toinen on.

Onnessaan järki ei kysy, miten ihmeessä nämä usein sotatoimialueella toimivat tai sieltä palaavat everstit löytävät suuren rakkautensa kohteen kaukaisesta suomalaisnaisesta.

Hälytyskellojen pitäisi viimeistään siinä vaiheessa soida, kun lyhyen mutta intensiivisen viestittelyn jälkeen seuraa rahanpyyntö.

Siinä eivät perustelut eikä järkisyyt paljon vaakakupissa paina.

Television ajankohtaisohjelmassa aiheesta puhunut kokenut poliisikin hämmästeli helppoutta, jolla huijarit onnistuvat saamaan suuriakin summia.

Muutaman tuhannen euron menetyksiä ei edes lähdetä tutkimaan. Se on ymmärrettävää, kun jopa satoihin tuhansiin nousseista huijauksista rahojen takaisin saaminen on lähes mahdotonta.

Huijarit ovat taitavia. Yllättävänkin moni on sortunut antamaan verkkopankkitunnuksensa tuntemattomalle soittajalle.

Niin siitäkin huolimatta, että niin poliisi kuin pankitkin muistuttavat kansalaisia, ettei virkavalta tule oven taakse kysymään pankkitilin tietoja eivätkä pankit soittele asiakkailleen tunnuksia kysymässä.

Poliisi neuvoo, pysy lujana ja sulje luuri.

Viimeksi tällä viikolla on varoitettu vastaamasta ulkomailta tuleviin soittoihin.

Eilen sitten jo muistutettiin, että myös kotimaisesta tuntemattomasta numerosta tulevat puhelut voivat sisältää huijausyrityksen ja niitä kannattaa varoa.

Elämä muuttuu varpaillaan oloksi, jos kaiken aikaa pitää olla varuillaan.

Mutta mihinkään hiukankin epämääräiseltä tuntuvaa ei kannata suostua eikä soitella takaisin outoihin numeroihin. Luuri kiinni.