Olli-Pekka Heinonen: Ei pelkkä myytti

Heinäkuussa oli taivaalta tarjolla harvinaista herkkua. En viittaa auringonpaisteeseen, vaan Neowise-nimiseen komeettaan, joka löytyi parin viikon ajan iltaisin Otavan alapuolelta. Lähimmillään meteoriitti kiisi kolmen pyrstönsä kera 103 miljoonan kilometrin päästä maasta.

Viimeksi samaa komeettaa saivat ihmetellä kivikauden asukkaat. Komeetta auttaa kokemaan yhteyttä ennen meitä eläneitä ja jälkeemme tulevia sukupolvia kohtaan. Olemme tavallaan komeetan viimeksi nähneen kivikauden sukupolven kummisukupolvi. Alumneja muistellaan seuraavan kerran 6800 vuoden kuluttua.

Mitä mietti kivikauden ihminen sattuessaan huomaamaan taivaalla oudon valoilmiön? Aamun lehti ei kertonut tulokkaasta, mutta kivikautinen saattoi olla tottuneempi seuraamaan taivaan ilmiöitä kuin me, ja kiitos vähäisen keinovalon määrän, todennäköisempi havaitsemaan sen.

Perimältään hän oli kaltaisemme. Kulkemisen, ravinnon hankkimisen, levon ja suojan sekä kommunikaation tavat ja työkalut olivat täysin toiset, nykyisen määritelmän yhteiskuntaa ei ollut. Ihminen ja ympärillä oleva maailma muokkaavat toisiaan. Siksi on vaikea samaistua ennen nykyaikaisen tieteen syntyä eläneiden ihmisten maailmankuvaan. Jotain siitä kuitenkin tiedämme.

Kun ei ollut tieteellistä totuutta ulkoisen maailman tilasta, asiat olivat merkityksensä mukaisia. Niihin liitettiin tunteita, pyrkimyksiä, moraalisia tavoitteita. Kultametallissa loisti aurinko, salamat olivat vihaisia, irtolohkareet jättiläisen heittämiä.

Kaikessa ihminen tarvitsi olentojen apua, ja lopputulos riippui siitä, miten loitsuja ja uhreja osattiin esittää. Usko ja fakta olivat sama, erottamaton asia. Kaikki oli yliluonnollista, tai toisaalta yliluonnollinen oli luonnollista.

Historialliset myytit avaavat näkymää muinaisten ihmisten ajatteluun. Myytit ovat tallennuspaikkoja, tarinoita joihin on kiteytetty olennaisimpia tuntoja ihmisenä olemisesta. Kuin romaaneja, joista jokainen sukupolvi on halunnut ottaa uusintapainoksen.

Myyttien perustarinat kertovat maailman ja ihmisen synnystä, sankariudesta, matkalle lähtemisestä, vaikeuksista ja paluusta, hyvän ja pahan taistelusta, tietoisen ja tiedostamattoman rajalla liikkumisesta. Nykyelokuvat, sarjat ja pelit Tähtien sodasta ja Matrixista Game of Thronesiin uusintavat sujuvasti muinaisia myyttejä ja niiden arkkityyppejä.

Ovatko ne totta? Tiede tuo meitä lähemmäs totuutta, tiede valaisee nurkkia jotka ovat olleet piilossa, mutta tiede ei taivu kaikkeen mitä ihminen elämässään kaipaa. Tiede ei muutu moraalisiksi valinnoiksi eikä tuo elämän merkityksellisyyttä. Siihen tarvitaan tarinoita, myyttejä, taidetta, kaunokirjallisuutta, runoutta. Ihminen kurkottaa paitsi totuutta, myös kohti kauneutta ja hyvyyttä.

Myytit käsittelevät vertauskuvallisesti asioita, joita ihminen ei voi tietää, jotka ovat tuntemattoman ja alitajuisen alueella, mutta jotka vaikuttavat elämäämme vahvasti. Ne ovat kuin vuosituhansien aallokkojen hiomia rantakiviä, joita tuntuu hyvältä pitää kädessä. Kivi kämmenellä tunnemme kuuluvamme johonkin yksilöä suurempaan, historian kehityskulun, luonnon kierron ja aikanaan eläneiden ja vielä syntymättömien ihmisten ketjuun. Silloin arkinen oma murhe tai kriisi saa uuden mittasuhteen.

Myytit ovat kuin ilmaantuvia komeettoja. Niitä tarvitaan erityisesti murrosvaiheissa, kun on osattava nähdä olennainen. Niin kuin nyt, koronan ja ilmastonmuutoksen tuotua meidät tienristeykseen, jossa pitää valita suunta.

Suomalaisissa myyteissä tontut ovat olleet tärkeitä. Ne ovat aina muistuttaneet kiltteydestä. Tonttujen viesti on ollut, että toiset pitää ottaa huomioon, niin toiset ihmiset, luonto kuin eläimetkin, jotta kaikki menestyisivät. Voiko ajankohtaisempaa viestiä esivanhemmiltaan saada.

Myös komeetta antaa meille mahdollisuuden etäisyyden ottamiseen, pohtimiseen miltä minä ja me näytämme sieltä kiitävästä meteoriitista käsin. Auttaa hetkeksi pysähtymään ja miettimään, oliko se äskeinen ohitus liikenteessä, työpalaverin kiivas yhteenotto tai vimma päästä syksyn alennusmyynteihin todella niin tärkeää.

Tähdenlennon nähdessään voi toivoa, on tavattu sanoa. Nykyihminen puuskahtaa, että taikauskoa. Ajatus toivomuksen toteutumisesta tähdenlennon hetkellä onkin taikauskoa. Mutta sen sijaan pysähtyminen hetkeen toivomaan jotain elämässään tärkeää on viisautta. Nyt me tuhahdamme molemmille. Hyvää tähdenlentoa tai komeettaa ei kannata tuhlata. Kiitos kun kävit Neowise.