Ei sittenkään kokonaan lihoiksi

Rauman Energian omistaja Rauman kaupunki pohtii tytäryhtiönsä tulevaisuutta.
Rauman Energian omistaja Rauman kaupunki pohtii tytäryhtiönsä tulevaisuutta. Kuva: Juha Sinisalo

Rauma ei sittenkään ole panemassa niin sanotusti lihoiksi omistamaansa energiayhtiö Rauman Energiaa.

Asiasta on Raumalla kohuttu pitkin kesään sen jälkeen, kun kaupunginhallitus päätti, että se ”selvittää energiayhtiön tulevaisuuden kaupungin konserniyhtiönä.”

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) selvensi syksyn päätöksentekokauden alkajaisiksi, että koko firmaa ei olla myymässä, joitakin palasia ehkä (LS 18.8.).

Eräs mahdollinen toimenpiteiden kohde voisi olla sähkön yhteismyyntiyhtiö Omavoima. Sen toiminta on ollut tappiollista.

Se ei myöskään ole Rauman Energian omaa toimintaa, vaan yhtiöllä on neljä osakasta. REOn osuus osakkeista – ja siten määräysvallasta – on 28 prosenttia.

Koko energiayhtiön myynti olisikin ollut varsinainen jymypaukku ja uudenlainen liike kaupungin omistajaohjauksen historiassa.

Tavallisesti Rauman päättäjät eivät ole kovinkaan kovalla kädellä puuttuneet tytäryhtiöiden asioihin.

Ne ovat enimmäkseen saaneet elää omaa elämäänsä niille asetettujen valtuustotason tavoitteiden puitteissa.

Budjettivaltuustoissa harva valtuutettu on erikseen nostanut esiin tytäryhtiöitä eli harjoittanut verbaalista omistajaohjausta.

Aikoinaan puhututtivat sataman laajennussuunnitelmat, mutta niistäkään ei enää vuosiin ole ollut epäselvyyttä päätöksenteon tasolla.

Energiayhtiön tulevaisuutta koskeva ulkopuolinen konsulttiselvitys valmistuu aikanaan. Se ehkä johtaa toimenpiteisiin tai sitten ei.

On mahdollista, että mikään ei myöskään muutu eikä edes osasia REOsta myydä.

Silti arviointi on varmasti paikallaan. Ainakin se on osoitus, että työtä tehdään käskettyä ja omistajaohjauksessa on otettu aiempaa aktiivisempi rooli.

Tätä myös kaupungin tarkastuslautakunta on edellyttänyt toteamalla, että omistajaohjausta tulisi jäntevöittää.

”Arviointi on varmasti paikallaan.”