Elämme noidankehässä: ilman talouskasvua ei synny uusia työpaikkoja ja ilman työpaikkoja ei synny talouskasvua

Vuoden vaihteessa tuli taas päivitettyä muutama, viime vuosikymmenten aikana itse ylläpitämäni tilasto. Tilastomerkinnät liittyvät Suomen väestön kasvuun ja työllisten määrän kehittymiseen vuosien 1990 – 2018 välisenä aikana.

Lukujen valossa väestön määrä oli kasvanut 28 vuoden aikana 527.000 henkilöllä ja vuoden 2018 lopussa Suomessa oli noin 5.513.000 asukasta.

Tuona aikana työpaikkojen määrä oli sen sijaan kasvanut vain 53.000:lla ja vielä siten, että vuosien 1990 – 2013 aikana työntekijöiden määrä jopa väheni 47.000:lla. Vasta viimeisen viiden vuoden aikana määrä on pikku hiljaa kasvanut noin 100.000:lla työntekijällä.

Julkisen sektorin koko on 30 vuoden aikana pysynyt suurin piirtein samana ja uudet työpaikat ovat syntyneet – ainakin tilastojen valossa – yksityiselle sektorille. Toki tämä voi olla myös harhaa, koska julkinen sektori on ulkoistanut paljon toimintojaan ja näin julkisen sektorin todellisen koon arviointi on melko hankala tehtävä.

Ennen syvää talouslamaa Suomessa oli tilastojen mukaan 82.000 työtöntä työnhakijaa. Määrä repsahti sen jälkeen melkein puoli miljoonaan, mutta Nokian siivittämän talouskasvun myötä laman jälkeisessä Suomessa oli vuonna 2013 ”enää” noin 343.000 työtöntä työnhakijaa.

Tuolloin myös tilastokäytäntöjä muutettiin siten, että työttömiä alettiin laittamaan kahteen kastiin sen mukaan oliko töitä haettu vai oliko työvoiman ulkopuolelle jäänti ollut henkilön oma tahtotila. Tämän mukaan vuonna 2013 ”todellisia työttömiä” oli Tilastokeskuksen laskelmien mukaan noin 219.000 ja ns. ”piilotyöttömiä” noin 124.000. Sen jälkeen piilotyöttömien määrä on pysynyt melkein samana, mutta ”todellisten työttömien” määrä on pudonnut vuoden 2018 tilastojen mukaan noin 169.000 henkilöön.

Väkimäärä on siis kasvanut, mutta työpaikkojen määrä ei ole edellisen mukaan siis kasvanut samassa suhteessa. Kansantaloudellisesti puhutaan silloin huoltosuhteesta ja sen heikkenemisestä. Hieman yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että kun vuonna 1990 joka kymmenestä kansalaisesta ansiotöissä kävi 5 henkilöä, niin tänä päivänä töissä käy keskimäärin 4,5 henkilöä.

Edellä mainitut luvut eivät sinällään yllätä, mutta todentavat sen, että työpaikkojen määrällä on ratkaiseva merkitys sekä kuntien että valtion veropohjan muodostumisessa. Elämme kuitenkin merkillisessä noidankehässä: ilman talouskasvua ei synny uusia työpaikkoja ja ilman työpaikkoja ei synny talouskasvua.

Johtopäätöksenä voidaan ainakin sanoa, että eri syistä johtuen Suomen työllisyyden kasvu on ollut todella surkeaa viimeisen 30 vuoden aikana. Uusia työntekijöitä työmarkkinoille on tullut vain noin 50.000 ja talouskasvu matelee suurin piirtein nollissa.

Mieleen tuleekin vanha neuvostoajan kasku, jossa keskuskomitean väki Moskovassa olivat pitkän pohdinnan jälkeen löytäneet kaksi vaihtoehtoista tapaa nostaa Venäjän talous suosta. Toista vaihtoehtoa he pitivät realistisena: sen mukaan arkkienkeli Gabriel laskeutuu taivaasta pelastamaan kansakunnan. Toista vaihtoehtoa he pitivät kuitenkin epärealistisena ja lähinnä ihmeeseen perustuvana: tässä vaihtoehdossa venäläiset ja keskuskomitea itse pystyisi ratkaisemaan ongelman.

Jouni Suominen

FT, KT