Enemmän melua, parempi tunnelma?

Tampereen uusi Nokia Areena on Leijonien kotiluola MM-kisoissa.

Meillä on Suomessa oikeasti tosi tärkeitä ajankohtaisia asioita kuten työtaistelut, Nato-hakemus ja Venäjän sota Ukrainassa.

Ja sitten näitä vähemmän tärkeitä, mutta kovasti suomalaisia kiinnostavia juttuja. Esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, joita pelataan parhaillaan Tampereella ja Helsingissä.

Ihan kaikkia maailman parhaita jääkiekkoilijoita ei Suomessa nähdä, sillä Pohjois-Amerikan taalaliigan pudotuspelit jatkuvat. Siellä raumalaisvahti Antti Raantakin tavoittelee NHL-mestaruutta.

Kateelliset muiden lajien kapeakatseiset ystävät piikittelevät edellä mainitusta syystä MM-turnausta Skoda Cupiksi.

Aiheellista sikäli, että saksalaiseen Volkswagen-konserniin kuulunut automerkki on vuosikymmenet ollut MM-kisojen pääsponsori.

Sattumaa tai ei, mutta alkujaan tshekkiläinen brändi on Suomessakin kirkastunut. Skoda on noussut automerkkien myyntilistan kärkikolmikkoon.

Kiekkokansaa joidenkin NHL-tähtien puuttuminen ei isommin haittaa. Sen todistavat Finnpanelin luvut: viime viikon katsotuimmat tv-ohjelmat Suomessa olivat MM-kisat, MM-kisat ja erätauoilla lähetetyt Kymmenen uutiset.

Alkusarjan ottelua Suomi–Ruotsi seurasi television välityksellä noin kaksi miljoonaa suomalaista. Katsojamäärä noussee vielä siitäkin, jos ja kun Leijonat pelaavat mitaleista.

Yllättäen puheenaiheeksi on nostettu tunnelma Tampereen uudella Nokia Areenalla. Ilta-Sanomissa Ruotsi-ottelun tunnelmaa kuvattiin suureksi pettymykseksi: ”klassikkokohtaamisesta oli lupa odottaa korviahuumaavaa kiekkokarnevaalia, mutta areenassa oli hiljaista”.

Lehdellä oli lyödä faktat tiskiin. Sanoman MM-toimitus mittasi desibelitasoja hallissa: ”viisari värähti muutaman kerran korkealle, mutta huumaavat hetket olivat yksittäisiä sykäyksiä”.

Mitä enemmän mökää, sitä parempi fiilis? Ei se niin mene.

Elokuvateatterissa voi olla hyvinkin tiivis tunnelma, vaikka katsojat yrittävät pitää mahdollisimman vähän ääntä. Keskinkertainen konsertti ei huipuksi muutu vain äänenvoimakkuutta lisäämällä.