Enemmistö löysi nopeasti toisensa

Uusi valtuustokausi on hädin tuskin ehtinyt alkaa Raumalla, kun alkoi jo tapahtua.

Veronalennuksesta syntyi kaupunginvaltuustossa päätös täpärällä äänestystuloksella 22–21.

Muut kuin valtuuston vasemmistopuolueet löysivät yhtenäisen linjan.

Ne äänestivät ensin kaupunginhallituksessa ja sitten valtuustossa tuloveroprosentin 20,50:een.

Kyse on puolen prosenttiyksikön alennuksesta nykyiseen tuloveroprosenttiin, joka on 21.

Veroale oli kokoomuksen orkestroima. Keskusta ja perussuomalaiset säestivät, samoin valtuuston pienpuolueet.

Perusteluiksi todettiin kaupungin hyvä taloustilanne, jonka johdosta haluttiin parantaa kaupunkilaisten ostovoimaa.

Yhteenliittymä saavutti nopeasti yhteisymmärryksen tuloveroprosentin alentamisen tarpeesta.

Kesän kuntavaaleista on aikaa vain viisi kuukautta ja valtuuston järjestäytymisestä vielä vähemmän.

Veropäätöksen perusteella päätöksenteko hakeutui yllättävän pian uomiinsa, ainakin verokysymyksen kohdalla.

SDP ja vasemmistoliitto jäivät tappiolle. Ne eivät olisi halunneet alentaa tuloveroprosenttia.

Perusteluna oli suuria muutoksia tuova sote-uudistus, jonka vaikutukset ovat vielä epävarmuuden peitossa. Samoin on koronapandemian laita.

Moni alentamisen vastustaja jätti kyllä oven auki myöhemmälle huojennukselle.

Tiedossa oli hyvin se, ettei Rauman tuloveroprosentti ole maan keskiarvoa, mikä on asetettu strategiseksi tavoitteeksi.

Kirittävää jää alennuksen jälkeenkin, sillä keskiarvo on nyt 20,02.

Poliittisessa mielessä paikallinen päätöksenteko on nyt mielenkiintoista seurattavaa.

Raumalaisessa poliittisessa kulttuurissa muhii suuri muutos, kun valtapuolue SDP ei enää olekaan välttämättä se suurin poliittinen voima, joka ohjaa päätöksenteon suuntaa.

Lisää isojen päätösten tilaisuuksia on kohta käsillä.

Tuleva budjettikäsittely paljastaa, lukitsiko veroale asemat kokonaan vai kootaanko koalitio – ja millainen – aina yksittäisen asiakysymyksen ympärille.