
Kävelykatukausi alkaa Vanhassa Raumassa jälleen kesällä. Tällä kertaa aloitus on vasta kesäkuun lopussa, kun viime vuonna pääkadut suljettiin ajoneuvoilta jo kesäkuun puolivälissä.
Sulun kesto on sen sijaan sama, kuusi viikkoa.
Se tarkoittaa, että tänä vuonna Vanhassa Raumassa autokielto ulottuu elokuun puoleen väliin saakka. Liikennejärjestelyt palaavat ennalleen vasta 14. elokuuta.
On hyvä, että kävelykauden kohdalla kokeillaan eri ajankohtia. Tällä kertaa niin tehdään venyttämällä katusulkuja kohti loppukesää.
Elokuu on Vanhassa Raumassa edelleen selvästi turistikuukausi. Silloin kaduilla voi tavata erityisesti keskieurooppalaisia vieraita.
On helppo ymmärtää, että vapaa kulku saa jalkaisin liikkuvilta matkailijoilta kiitosta.
Mielissään ovat varmasti myös Vanhan Rauman yrittäjät. Kauppa käy varmemmin, kun kulkija on kiireetön käyskentelijä eikä parkkikiekkoa tuijottava pistäytyjä.
Kiitosta kävelykadut saavat itse asiassa myös kaupunkilaisilta. Rauman kaupunki kyseli vuonna 2021 ihmisten liikkumistottumuksista Vanhassa Raumassa.
Vastaajien ylivoimainen enemmistö, 84 prosenttia, kannatti sitä, että pääkadut pidetään kävelykatuina kesäisin.
Käytäntö siis selvästi toimii kesäisin. Ajokielto Vanhaan Raumaan ei kesäaikanakaan ole totaalinen.
Pääkaduista Kauppakatua ei pääse ajamaan sen alkupäästä ylöspäin eli torin suuntaan. Kuninkaankatua ei puolestaan ajeta torilta alaspäin.
Torille sen sijaan saa ajaa koko kävelykatuajan Kuninkaankadun suunnasta ja torin parkkipaikkakin on käytössä.
Ympärivuotisista kävelykaduista ei kuitenkaan Raumalla käydä juurikaan keskustelua. Tämä ei liene ihme. Kaupungin kaksi vuotta sitten tekemästä kyselystä paljastui nimittäin toinenkin seikka.
Vastaajista 60 prosenttia kertoi kulkevansa mielellään nimenomaan autolla Vanhaan Raumaan. Kesäkausi olkoon siis hyvä kompromissi ja muu vuosi asia erikseen.