Euro on kova konsultti sähkön käytössäkin

Viime viikkoina Olkiluoto 3:n koekäytön aikaista sähköntuotantoa on seurattu kuin sarjataulukoita tai pörssikursseja. Torstaina tätä kirjoitettaessa Teollisuuden Voiman uusi ydinvoimala tuotti sähköä 1 215 megawatin teholla.

Samalla teholla on tarkoitus jatkaa loppuviikon ajan. Seuraava tehoa laskeva testi on suunnitelmissa ensi viikon alkupuolella.

Joulukuun alusta lähtien OL3:n on määrä tuottaa atomisähköä keskeytyksettä täydellä 1 600 megawatin teholla. Jos se toteutuu, kevenee huoli sähkön riittävyydestä talvipakkasilla tuntuvasti.

OL3:n häiriöttömän käynnin merkitys vain korostui, kun länsinaapurista saatiin huonoja uutisia. Ringhalsin nelosreaktorin elokuussa alkanut huolto venyy tällä tietoa pitkälle yli vuodenvaihteen.

Sähköpula on talvella mahdollinen. Sähkön tuotantoon kotitaloudet eivät voi vaikuttaa – mutta sähkön tarpeeseen jonkin verran.

Teollisuus käyttää toki Suomen sähköstä puolet. Toivottavasti säästöä ei jouduttaisi hakemaan tehtaita sulkemalla.

Kotitalouksissa kulutetaan reilu neljännes Suomen sähköstä. Huonelämpötilan alentaminen asteella tai parilla voi tuntua pieneltä, mutta jos niin tehtäisiin joka toisessa kodissa, niin varmasti näkyy tilastoissa.

Ja ihan taatusti se näkyy omassa sähkölaskussa.

Sähkön hintahuippuja leikkaa sekin, jos opimme siirtämään kulutusta halvemmille tunneille.

Päivän kulutushuippu on yleensä arkiaamuina kello 8–9. Toinen piikki osuu alkuiltaan ihmisten palattua töistä kotiin.

”Olisi hienoa, jos ne jotka pystyvät, välttäisivät talvisin uunin lämmittämistä ja saunomista kello 17–19”, ehdottaa kantaverkkoyhtiö Fingridin valvomopäällikkö Maarit Uusitalo.

Tämän kirjoittaja ei yllättyisi, jos keväällä kerrottaisiin näin tapahtuneen. Euro on kova konsultti.

”Kotitaloudet käyttävät Suomen sähköstä reilun neljänneksen. Omilla toimilla on merkitystä.”