Gerda täytyy pelastaa!

Rauma oli aikoinaan vuoteen 1898 saakka Suomen suurin purjelaivakaupunki. On kulttuuriteko, että tätä arvokasta purjelaivaperinnettä on jatkettu hankkimalla Raumalle kaksimastoinen priki Gerda, joka on replika vuonna 1868 rakennetusta Gerdasta. Vanha Gerda seilasi noin 60 vuotta ja tuhoutui lopullisesti noin 90 vuoden ikäisenä.

Nykyinen Gerda valmistui 2005, joten se on nyt alle kaksikymmentä vuotta vanha. Siis vasta seilaustaipaleensa alkupuolella.

Kävin katsomassa Gerdaa. Ihmettelen väitettä, että aluksen riki ei kestä noin 10 asteen kallistumaa, vaan riki aiheuttaa nyt vaaratilanteen esimerkiksi laiturilla liikkuville henkilöille. Molemmat mastot ovat tarkalleen samassa kulmassa, joten mitään ulospäin näkyvää ongelmaa ei ole havaittavissa. Jos maston tuessa on ongelmia, niin ne voidaan yleensä korjata.

Uskon että Gerda on rakennettu ammattitaidolla. Aluksen seilatessa merellä rikiin kohdistuu moninkertainen paine mastossa olevien purjeiden vuoksi verrattuna nykyiseen tilanteeseen laiturissa oltaessa. Joten on syytä olettaa, etteivät nuo mastot ole mihinkään romahtamassa.

Puisen purjelaivan kunnossapitäminen vaatii hyvää ammattitaitoa ja jatkuvaa rungon ja takilan huoltamista.

Jos puualus satamassa ollessaan jatkuvasti vuotaa, niin asialle on tehtävä jotakin. Puu ei kestä kosteutta loputtomiin, vaan se lahoaa. Tämän vuoksi Gerda pitäisi telakoida, tutkia ja tukkia vuodot, jotta jatkuva vuotaminen saataisiin loppumaan.

Jos on ollut kulttuuriteko hankkia Gerda Raumalle, on myös kulttuuriteko, ettei sitä tuhottaisi ennenaikaisesti, vaan keksittäisiin ratkaisu aluksen säilyttämiseksi kymmeniksi vuosiksi.

PS. Gerda kannattaisi nostaa takaisin pinnalle pumppaamalla sisään valuneet vedet pois.

Jukka Salokaarto

Merikapteeni

Lisää aiheesta

Riku Räsänen: Gerda on pakko purkaa, ja nyt se sopii vakuutusyhtiöllekin – "Ei ole mitään mahdollisuuksia nostaa ja kunnostaa"

Vain tilaajille Länsi-Suomen toimittaja haluttiin suoraan radiolähetykseen Ruotsissa, koska Raumalla uponnut ravintolalaiva kiinnostaa niin kovasti

Vain tilaajille Makea vesi upotti Gerdan mereen – elokuun myrsky ja yksi liitin paljastumassa ravintolalaivan uppoamisen syyksi

Vain tilaajille Pohjaan uponneen Gerdan mastot romahtamisvaarassa – "Vahvasti epäilen, että purkuhommiksi menee"

SK: Ravintolalaiva Gerda upposi Poroholmassa – "siellä se jököttää kiinni pohjassa"