Hakuammuntaa puskista - metsästäjät ovat suomalaisen luonnon ystäviä

Jami Jokinen otti kolumnissaan tällä kertaa julkisen kiihotuksensa kohteeksi monta kansanryhmää. Osansa saivat niin sirkuslaiset, MTK:n jäsenet, veneilijät kuin metsästäjätkin. Kaikki aiheetta.

Sirkus arvostettuna taiteenlajina periytyy antiikin Roomasta. Kurinalaista ja vuosien harjoittelua vaativaa toimintaa, jossa ei ole epäjärjestykselle sijaa. Jos haluaa kuvata sekamelskaa, niin sirkus on täysin väärä vertauskuva.

MTK on arvostettu tuottajajärjestö, jonka huoli jäsenistönsä elinkeinon turvaamisesta on aiheellinen. Uutena ongelma on hillittömästi lisääntynyt naakkakanta. Naakka on rauhoittamaton haittalintu. Se hakeutuu usein sisätiloihin, kuivaamoihin ja viljavarastoihin, joissa se pilaa sadon jätöksillään. Moniko haluaa nauttia luomukaurapuuronsa niillä marinoituna?

MTK:n aloitteen tarkoitus lienee paitsi saada asiansa osaavaa käytännön apua metsästäjiltä oman jäsenistönsä uudelle uhalle myös tuoda julkisuuteen ne lisääntyvät ongelmat, joita osaksi suojellut eläimet aiheuttavat alkutuotannolle. Susilauma tekee pahaa jälkeä lampolassa, valkoposkihanhiparvi puhdistaa viljapellon niin, ettei jyvän jyvää näy. Parin sadan euron lahjakortti paikalliseen myymälään ei perustu saalismääriin eikä tappokuviin. Onpahan kannustin jakaa kuvallisia tunnelmia jahdista, jossa suurin aika mennee odotellessa mahdollisesti ohi lentäviä rauhoittamattomia lintuja eväitä syödessä.

Satoa korjaamaan ovat tulossa myös villisiat, jotka kantavat ja levittävät kettusyyhyä, jänisruttoa ja afrikkalaista sikaruttoa. Afrikkalainen sikarutto on sikojen, villisikojen ja minisikojen helposti leviävä verenvuotokuumetauti, jonka aiheuttaa ASF-virus. Siihen ei ole olemassa rokotetta eikä hoitokeinoa. Suomeen levitessään se käytännössä lopettaa maan sianlihatuotannon ja liitännäiselinkeinot. Puhutaan isoista euromääristä. Metsästäjät ovat etulinjassa torjumassa tätä vaaraa.

Maanomistajien ja metsästäjien keskinäisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet. Metsästäjät saavat korvauksetta käyttöönsä harrastukseensa tarvittavat luvalliset maa-alueet, metsästäjät puolestaan torjuvat eläimistön aiheuttamia vahinkoja. Toimintamalli on molemmille osapuolille luonnollista eikä sitä tarvitse korostaa sen enempää julkisuudessa.

Jokainen mertemme vartijoilta kiitosta saanut raumalainen veneilijä tietää, että merimetso ei jää minkään kokoisen veneen alle. Kolumnistin on hyvä tarkistaa taustatietonsa muualtakin kuin trollien somesta. Vai oliko yksi tarkoitus lietsoa tunteita, lisätä levikkiä vai koota sympatiaa. Facebook ei ole tuttu, mutta asiallista, kiihkotonta tietoa ja koulutusta on saatavissa Suomen riistakeskuksen sivuilta, https://riista.fi/. Suosittelen lämpimästi kaikille.

EU ei kiellä merimetson perusteltua metsästystä. Raumalla sahainvestointi taisi vaarantua, nyt satama-alueen laajennus on viivästymässä. Riskinä on jo sijoitettujen miljoonien eurojen sijoitusten jääminen vajaatuotolle. Onko meillä todella siihen varaa? Merimetsokeskittymä kestää reippaan harvennuksen eikä sen kanssa voi viivytellä.

Niin, ne toimittajan tulilinjalleen ottamat metsästäjät?

Kuulumme paikallisiin riistanhoitoyhdistyksiin, rahoitamme pääasiassa omin varoin jäsenmaksuillamme kattavaa, osaksi lakisääteistä organisoitua toimintaa, johon kuuluu monia julkisia hallintotehtäviä.

Me, joiden tehtävänä on valvoa metsästystä, ottaa vastaan ampumakokeita ja metsästäjätutkintoja toimimme virkavastuulla. Valituksia sen suhteen ei ole näkynyt. Huomiotta jäävät usein myös muut metsästäjien vastuulla olevat tehtävät. Emme muodosta verenhimoista rosvojoukkoa eikä joukossamme ole Ramboja. Kiristynyt aselupakäytäntö toimii tehokkaana ennaltaehkäisijänä. Pienemmästäkin siviilielämän rikkeestä hallussapitolupaa tarkastellaan uudelleen ja seurauksena on usein harrastuksen vaihto. Mahdolliset rikoksentekovälineet takavarikoidaan, muut aseet päätyvät huutokaupattaviksi tai sulatukseen. Yleisin valinta on käyttäytyä lakien ja asetusten mukaan elämän kaikilla saroilla ja foorumeilla vihapuheita harrastamatta.

Suurriistavirka-apu on kokeneiden ja koulutettujen metsämiesten tehtävä, johon sitoutuneet lähtevät joskus joulupöydästä, joskus juhannussaunasta ja usein öiseen aikaan pimeään metsään jäljittämään ja päästämään kärsimyksistään riistakolarissa vahingoittuneet eläimet. Loukkaantuneen villisian tai karhun lopetus vaatii tekijältään paljon eikä se ole riskitöntä. Poliisipiirien kanssa tehdyt yhteistyösopimukset takaavat, että tien vierillä ei raatoja näy. Jos supikoirajahdin jäljiltä on nähty julkisuudessa kuva EU:n päätöksellä haittaeläimiksi luokitelluista surmatuista supeista, niin hyvä. Yli 60% niiden supikoirakannasta on trikiinin saastuttamia. Oikein menetelty, että taudin levittäjät on koottu yhteen haudattaviksi eikä niitä ole jätetty haaskoiksi metsään. Kaikkiruokaiselle pedolle kelpaa ruuaksi maassa pesivien riistalintujen munien ja jänisten poikasten lisäksi myös omat lajitoverit.

Petoyhdyshenkilöitä on maassamme noin 2000. Järjestelmä on toiminut vuodesta 1978. Tehtävään koulutetaan meistä osaavimmat. Lapsen koulutien samoja jälkiä ylittäneen susilauman jälkien tunnistus on pieni osa toimenkuvaa. Siihen kuuluu myös mm. DNA -näytteiden kerääminen ja tutkimustiedon koonti.

Metsästäjät tuntevat maastonsa ja osaavat siellä liikkua. Kun etsitään hoivalaitoksesta poistunutta muistisairasta tai marjametsällä eksynyttä, niin paikallisten metsästäjien apu on korvaamatonta.

Metsästysseurojen talkootyönä rakentamat majat toimivat koko kylää yhdistävinä kokoontumispaikkoina ja ne ovat tarjolla myös ulkopuolisille, useimmiten vain nimellistä korvausta vastaan. Hirvipäivälliset ovat odotettuja tapahtumia.

Ylläpidämme luvanvaraista ja ympäristömääräykset täyttävää ampumarataverkostoa. Harjoittelu takaa onnistuneet riistalaukaukset. Saalismäärillä ei metsästyksessä kilpailla, radalla kilpaillaan tarkkuudesta. Pisteitä saa paitsi kisojen tuloksista, myös osanotosta. Palkinnoille pääsemiseen tarvitaan pisteitä muustakin toiminnasta kuten riistanhoitotyöstä, osallistumisesta kursseille tai koulutukseen, riistanlaskennasta ja havainnoinnista, viranomaistehtävistä, lista on pitkä ja töitä riittää kaikille. Tulokset tilastoidaan valtakunnallisesti Kannatta huomata, että haitallisten vahinkoeläinten hävittäminen ei ole metsästystä, vaan kannanhoidollista pakollista tehtävää, jonka jonkun tahon on hoidettava. Metsästäjät osaavat sen parhaiten ja tekevät sen maksutta vailla oman edun tavoittelua.

Toimittajiakin palkitaan omista ansioistaan. Kriteerejä tuntematta äsken julkaistu kolumni ei mielestäni ole kovinkaan ansiokas eikä kirjoittajalleen kunniaksi. Aiheeton syyllistäminen ei liene mielipidevaikuttajan keinovalikoimissa parhaita.

Metsästykseen kuuluu olennaisena osana koirankasvatus. Lukuisat järjestöt antavat oman tärkeän panoksensa tällä saralla. Moni avustustehtävä jäisi suorittamatta ilman siihen sopivaa, koulutettua koiraa.

Alkaville metsästäjille on tarjolla paitsi metsästäjätutkintoon tähtäävää kurssitusta myös ABC -koulutusta, jossa pääsee tutustumaan ohjatusti ilman omaa asetta turvallisesti eri lajeihin ja asetyyppeihin. Nuorisoa tuetaan hyvän luontoharrastuksen pariin alennetuilla jäsenmaksuilla, Metsästäjäliitto on tässä suhteessa hyvä suunnannäyttäjä. Tarjolla on myös kummitoimintaa ja rinnakkaislupia, jolloin kynnys tulla mukaan mataloituu.

Lähestyvä toimintapäivä vahinkolintujen kannan kasvun hillitsemiseen sai tuomionsa ennalta, vailla totuuden siementä. Seuruemetsästyksellä on aina metsästyksenjohtaja, jonka velvollisuuksista ensimmäinen on vastata turvallisuudesta sekä lakien ja asetusten noudattamisesta. Passipaikat sijoitetaan etäälle toisistaan ja asumuksista oletetuille lentoreiteille viljelyksiä tallaamatta Laki toki sallii naakan hävittämisen sisätiloistakin, siihen ei metsästäjiä tarvita ja se varmaan jää tilan omistajan omaksi tehtäväksi. Suurin saalis lienee naakkojen oppiminen välttämään nyt valloittamiaan viljelyksiä ja tuotantotiloja.

Naakka on laajakatseinen ja terävänäköinen, samaa saa toivoa meiltä itse kultakin. Naakan kannustimena on jäädä henkiin, metsästäjien apua tarvitaan ehkäisemään maaseudun ennenaikaista autioitumista. Lähiruuan arvostus on onneksi viime aikoina kasvanut, toivottavasti se edistää alkutuottajien ja kalastajien henkiin jäämistä ja siinä sivussa jopa metsästäjien arvostusta tärkeinä, mutta vaatimattomina yhteiskunnan monia toimintoja ylläpitävinä jäseninä.

Kolumnisti on varmaan tervetullut mukaan raumalaisen riistapäällikkömme kyytiin Suomen riistakeskuksen Satakunnan toimialueen Nakkilan konttorille tutustumaan lupamenettelykäytäntöön, ja kerkeästi masinoituun valituskierteeseen. Kyse on siis yleensä vuosittain käsiteltävistä kaatoluvista, tappoluvista puhuminen on tarkoitushakuista harhauttamista. Moni paikallinen metsästysseura voisi tarjota tilaisuuden lähempään tuttavuuteen. Seurattavaa asialliseen artikkeliin riittää ympäri vuoden. Aina parempi, jos samalla saavat uuden, luontoa tuntevan vakituisen jäsenen, pakko ei ole tappaa, jos ”ei taho”. Metsästys on aikojen alusta ollut yksi tapa hankkia ruokaa. Ruuan nykyisestä tehotuotannosta ja siinä käytettävistä hengenpäästökeinoista riittäisi varmaan aihetta yhteen kolumniin.

Kutsua mukaan muuhun toimintaan odotellessa toimittajan kannattaa ottaa naakkapassiin mukaan kaulalle hyvä kiikari ja käteen pitkäputkinen kamera. Havainnot voivat olla harvassa ja kaukana. Reppuun tavanomaisten niukkojen, jo useaan kertaan pureskeltujen jokislaisten eväiden joukkoon sopii toivottavasti myös tuhti annos suvaitsevaisuutta.

Pertti Koskinen

suomalaisen luonnon ystävä kuten muutkin metsästäjät

Lisää aiheesta

Miksi tappamisesta tuli sirkus? Naakkajahtiin houkutellaan arvonnalla ja somessa haaveillaan merimetsojen polttamisesta