Hampaat kurkussa ja solisluu poikki

Nopeasti yleistyneet sähköpotkulaudat helpottavat liikkumista, mutta aiheuttavat liikenteessä enenevässä määrin myös vaaratilanteita.

Pelkästään Meilahden päivystyksessä on toukokuun alusta lähtien hoidettu Ylen tietojen mukaan 143 sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta. Samassa ajassa polkupyöräonnettomuudessa olleita oli 72.

Sähköpotkulauta on nyt trendikäs liikkumisväline. Moni on hankkinut vempeleen itselleen, ja isoissa kaupungeissa niitä voi vuokrata katujen varsilta.

Hyvin usein kyytiin kuitenkin hypähtää henkilö, jolla ei ole laitteesta aikaisempaa kokemusta.

Varsin usein sähköpotkulautaonnettomuuksien taustalta löytyy myös kuningas alkoholi.

Sähköpotkulautaonnettomuudet ovat työllistäneet päivystyksen lisäksi myös poliisia ja ensihoitoa. Ärhäkällä laitteella kaatunut lentää usein tangon yli kasvot edellä asfalttiin. Solisluut, ranteet ja nilkat murtuvat helposti, kun isku asfalttiin on kova ja yllättävä. Vakavina vammoina on syntynyt jopa aivoverenvuotoja ja leikkaushoitoa vaativia leukamurtumia.

Sähköpotkulautailijalta vaaditaankin ennakointia ja maltillista nopeutta. Laitteen nopeus voi olla lähes nelinkertainen jalankulkijaan verrattuna. Miltei äänettömästi liikkuva menopeli saattaa syöksyä liian läheltä ohi ja aiheuttaa siten vaaratilanteen muille liikkujille.

Jotta lautailu olisi turvallista, tulisi sillä kulkea riittävän alhaista nopeutta. Kääntymisestä tulee ilmoittaa joko kädellä tai vilkulla.

Sähköpotkulaudoilla on noudatettava pyöräilysääntöjä.

Liikennesäännöt tulisikin kerrata ennen liikkeelle lähtöä, sillä kovin monella ne tuntuvat olevan osittain hukassa.

Kesäiltojen liikkumisen pelisäännöt onkin hyvä miettiä etukäteen. Jos otat, et aja toimii aina hyvänä ohjenuorana liikenteessä. Lisäksi kannattaa muistaa, että sähköpotkulaudat ovat pääasiassa suunniteltu vain yhdelle, joten kaverin tulee ottaa oma lauta alleen. Kypärääkään ei kannata unohtaa.