Häpeämmekö suomalaista?

Hieraisinpa silmiäni lukiessani Länsi-Suomea tiistaina 3. maaliskuuta.

Herttaista sinänsä, kun vanhuksella on punaiseksi lakatut kynnet ja hiukset laitetaan kolmasti viikossa viimeisen päälle. Jos tälle linjalle lähdetään, ei mikään raha riitä.

Samaan aikaan muualla kerrotaan vanhusten makaavan likaisissa vaipoissa päiväkausia.

Missä on kohtuus ja mikä on totuus tämän päivän hoitajamitoituksesta?

Itse pärjäsin työelämän edustavissakin tehtävissä ilman kynsilakkaa ja hiukset nopealla nutturalla, muuhun ei ollut aikaa.

Mutta nythän luonnollisuus näyttää olevan pannaan julistettu.

Muistetaanko hoitolaitoksissa vanhusten omaehtoisuus ja aktiivisuus, kulttuurin harrastus, kirjallisuus, digitaaliset viihdykkeet, kuntoilu, seurustelu, vaikkapa yhteislaulu? Ei maksa mitään.

Tänä päivänä luonto saastuu kiihtyvällä vauhdilla.

Osansa on kosmetiikan myrkyillä, tatuoinnilla väistämättä rypistyvään ihoon, turhilla lääkevalmisteilla, kaikella ylimääräisellä jota kemianteollisuus tuottaa. Saako sitä edes kyseenalaistaa?

Ruokapuolella pistää jälleen kerran silmään ulkomaalaisten reseptien ihannointi.

Mitä vikaa on suomenkielessä? Silakasta voidaan tehdä suutarinlohen ja pihvien lisäksi vaikkapa pippurisilakoita tai rapusilakoita yksinkertaisesti keittämällä. Ja niin edelleen.

Leivonnaisiin voisi käyttää kotimaisia aineksia.

Ehkä joku on vaivautunut myös pakastamaan, vaikka kotipuutarhan antimia joutuukin hukkaan satoja kiloja.

Niistä saisi helpot tortut: luumuista, kirsikoista, omenista ja marjoista.

Talvisin nämä reseptit huutavat poissaolollaan, usein näkyy vain kaupan purkkiaineksia. Silti esim. mustikkakukosta vaniljakastikkeen kanssa ovat pitäneet myös nuoret.

Kuka tietää, miten poistetaan liika happamuus marjoista ja luumuista?

Kuka vaivautuu pohtimaan kotimaisten marjojen käyttöä, kun luontoa kuormittava peltipurkki on niin helppo avata?

Leena Niemi