Helpotus, jonka ajoitus osui oikein

Puolustusvoimien laivatilauksen varmistuminen oli kaupunginjohtaja Kari Kosken sanoin suuri helpotus. Sitä se on sekä kaupungille että itse telakalle.

Rauma otti ison roolin elinkeinopoliittisesti ostamalla itselleen telakan maineen ja rakennuksineen, kun STX ajoi toimintansa kaupungissa alas.

Ison riskin ottivat myös telakkayhtiö RMC:n perustajat uskomalla edelleen suomalaiseen laivanrakennukseen ja sen mahdollisuuksiin.

Nyt työ todella kantaa hedelmää. Telakan tilauskanta kasvaa yli miljardin euron ja työtä on tiedossa pitkälle, vuoteen 2026 asti.

Alueelle myös investoidaan lisää. Todennäköisin vaihtoehto on, että suurlohkohallia laajennetaan ja sotalaivat rakennetaan siellä.

Aikaa onneksi on, sillä alusten tuotanto ei käynnisty heti. Korvettien konkreettinen rakentaminen alkaa vuonna 2022.

Aika on tarpeen toisellakin rintamalla. Vaikka tilaus oli helpotus, saattaa osaavan työvoiman hankinta olla vaativaa.

Lounaisessa Suomessa vallitsee työvoimapula samaan aikaan, kun RMC:n pitää pystyä haalimaan tuhansia uusia tekijöitä.

Meyerin Turun telakan tapaan myös Raumalla tullaan todennäköisesti käyttämään ulkomaalaista vuokratyövoimaa.

Vierailevat työntekijät eivät siis todennäköisesti asetu Raumalle asumaan samaan tapaan kuin osa OL3-projektin ulkomaisista työntekijöistä. Luvassa ei siis kenties ole samanlaista veropottia kaupungin kassaan kuin aiemmin.

Erään arvion mukaan Rauma sai parhaina vuosina yhden prosenttiyksikön verran lisää kunnallisveron tuottoa, kun Olkiluodon kolmosvoimalan rakentaminen venyi venymistään.

Toivoa tietenkin sopii, että tuotteisiin, palveluihin ja kulutukseen suuntautuisi mahdollisimman paljon uusien tulijoiden palkkaeuroja. Joka tapauksessa laivatilauksen varmistuminen on iso ja iloinen uutinen. Se tuli juuri oikeaan aikaan luomaan virkeyttä ja myönteistä virettä raumalaiseen elinkeinoelämään.

”Nyt työ todella kantaa hedelmää.”