Hirmuinen vimma ja kiire tuomita toinen osapuoli

Ukrainan ja Venäjän välisen sodan aikana on tullut huomattua, miten kauas ihmiskunta on etääntynyt pääsiäisen sanomasta. En ota kantaa siihen kuka kahinan aloitti, miksi joku tekee mitäkin, ja mitkä ovat tämän vihanpidon alkujuuret ja pitkäänkö sitä on jatkunut. On ollut surullista huomata, että Golgatan sanoma on tyystin unohdettu puolin ja toisin.

Papit ovat antaneet meidän ymmärtää, että Golgatan tapahtumat olivat ennalta määrättyjä ja siksi huolella suunniteltu. On siis syytä ajatella, että siellä oli jo symbolisistakin syistä kolme ristiä. Sivuilla oli pahantekijät ja keskellä armo. Keskimmäisen ristiinnaulitun oppien mukaan meidän pitäisi elämämme järjestellä. Oman käsitykseni mukaan ydinopit ihmiskunnalle Golgatalta olivat armo ja toisten ymmärtäminen.

Minua on häirinnyt tässä Ukrainan kriisissä se hirmuinen vimma ja kiire, jolla media ja poliitikkomme ovat olleet valmiita tuomitsemaan toisen osapuolen. Ei ole ollut halua ja muka aikaa selvittää analyyttisesti sitä, miksi tilanne ryöstäytyi tällaiseksi. On vain sanottu mantranomaisella ajattelemattomuudella, että se ja yleensäkin ne ovat sellaisia.

Jo tavanomaisen syy -seuraus analysoinnin vaatiminen ja tekeminen ”tuomitaan” julkisuudessa maanpetoksena. Totuutta etsivää syrjitään. Lehdistö ei mielellään julkaise pohtivia artikkeleja. Elämme siis taas aikaa, joka muistuttaa avoimuudeltaan pimeää keskiaikaa ja sen noitavainoja. Tallaako politiikka ja sen tekijöiden ambitiot sivistysvaltion arvot maan rakoon? Olisiko seuraavissa vaaleissa syytä tehdä ”uskonpuhdistus”?

Minulle on opetettu tai olen ainakin opetuksen niin ymmärtänyt, että toista osapuolta on aina kuunneltava ja otettava hänenkin näkemyksensä huomioon ratkaisuja tehtäessä. Olen myös neuvottelutaitoa opettaessani yrittänyt viedä sellaista oppia eteenpäin, että nykyinen neuvottelutilanne voi muuttua ja tulevaisuudessa voimme jatkaa yhteistyötä, vaikka se nyt näyttääkin mahdottomalta.

Tämäkin viisaus tässä kiihkoisessa vanhuudelle tyypillisessä aikapulan tavoitekiimassa ja nuoruuden ajattelemattomuudessa on tyystin unohdettu. Naapureita olemme ja tulemme olemaan. Tälle maantieteelliselle faktalle emme mitään voi.

Vai onko taas kyse utopistisesta joko Euroopan Unionin tai jonkun muun läntisen tai itäisen liittoutuman hallinnollisten alueiden laajennus- tai turvaamishankkeista? Tämänkin asian selvittäminen olisi suhteellisen helppoa analysoimalla värjäämättömillä laseilla molempien vihanpitäjä osapuolten 20-30 vuoden aikaista käyttäytymistä ja niiden vaikuttimia. Aineistoa tällaiseen selvitykseen löytyy helposti ja riittävästi.

Vaihtoehtojen puuttuminen tämän ongelmavyyhdin tulkinnoissa hämmästyttää todella paljon. Hyvin voimakkaasti on tuotu esille, ettei ole muita vaihtoehtoja kuin rauta rautaa vastaan. Ihmiskunnan kannalta se on ehdottomasti huonoin mahdollinen vaihtoehto. Joillekin toki se voi olla jopa tavoitteen mukainen, mutta annetaanko sen tapahtua? Jos annetaan, niin se on mielestäni osoitus täydellisestä valtiomiestaidon puutteesta ja suoraan sanottuna suunnattomasta tyhmyydestä.

Luovuuden oppikirjojen mukaan vaikeisiinkin ongelmiin löytyy lopulta ratkaisu, kunhan ongelmakerää vain pyöritellään riittävästi ja etsitään erilaisia lähestymistapoja ja -suuntia. Itse olen usein työssäni todennut tämän opin oikeaksi. Tässä tapauksessa tuo on unohdettu, ja nyt edetään aivan ”luotisuoraan”, kivettynein aivoin vieläpä kiihtyvällä nopeudella kohti katastrofia.

Tämä kaikki tapahtuu vain joidenkin yksinkertaisten ajatuksenjuoksujen takia. Meillä suomalaisilla on kaksisataa kansanedustajaa, mutta ajatuksia tästä asiasta on vain sen verran kuin on puolueita, jos sitäkään. Ei hyvältä näytä perustuslain ensimmäisen luvun toisen pykälän ensimmäisen virkkeen päälauseen toteutuminen.

Ongelma pitää aina nähdä mahdollisuutena kehittää ja jalostaa ei teurastaa syyttömiä.

Heikki Leino