HKScan joutui digin pyörteisiin ja johdettiin allikkoon

Pääministeri Esko Aho totesi keskustan työvaliokunnalle ja puoluehallitukselle, siis kymmeniä vuosia sitten, että tietoyhteiskuntamme vahvistuu vauhdilla.

Lähtökohdaksi hän katsoi yleistyneet kotitietokoneet. Samalla hän painotti, että kasvava sähköinen tietotekniikka ja hallinnointi on osattava hyödyntää kaikilla toimialoilla, mutta isännäksi sitä ei missään tapauksessa tule päästää.

Nykytermein: digitalisaatio on vaarallinen isäntä, yksinvaltias. Pidettäköön se siis hyödyllisenä renkinä.

Nyt koko yhteiskuntamme vannoo digitalisaation nimeen. Kehittäessään tätä uutta toimintakulttuuria kiitettävästi, teemme siitä samalla isäntää, johon kaiken muun tulee mukautua.

Autettavia johdetaan allikkoon pelkillä digitalisaation teoriatiedoin, hukuttamalla realismi. Ottaessaan vaikutuskanavat haltuunsa digitalistit sanelevat itsekkäästi myös välittämänsä sanoman sisällön.

Sote-uudistuksen hyvät tavoitteet on kuopattu teoreetikkojen, osittain myös puoluepolitiikan alttarilla. Jos muu ei auta, säädetään uusia lakeja.

”Digtalisaatioon on panostettu kymmeniä miljoonia, mutta vain käskyvaltasuhteisiin. Itse sotepalvelujen tulevaisuus on vaarallisen hämärän peitossa.”

Digtalisaatioon on panostettu kymmeniä miljoonia, mutta vain käskyvaltasuhteisiin. Itse sotepalvelujen tulevaisuus on vaarallisen hämärän peitossa.

Vai eikö uskalleta sanoa kansainvälisten sijoittajien päässeen apajille terveen suomalaisen järjen ja asiantuntemuksen vastaisesti. Vielä on aikaa korjata esitys eduskunnan laajan enemmistön hyväksyttäväksi.

Sama koskee hoivapalveluja. Salakavalaa tasa-arvon ja yhteiskuntarauhankin järkyttämistä.

HKScan joutui teoreettisen digin pyörteisiin ja johdettiin allikkoon. Eiköhän olisi korkea aika antaa valitulle uudelle, realistiset menestystekijät hallitsevalle johdolle työrauha digitalisaatiotakin tarpeensa mukaan hyödyntäen.

Elinkeinoelämästä löytyy liian paljon vastaavia esimerkkejä rahamaailmasta alkaen.

Tulee mieleen hölmölän hevosmies, joka teki liian suuren tukkikuorman hevosen jaksettavaksi. ”Kun et jaksa vetää tätä tukkia, et jaksa vetää tätäkään”, tuumi mies hevoselleen ja ajeli tyhjällä reellä tien varteen.

Älkäämme uhratko tietoyhteiskuntaa digitalisaation alttarilla.

Esko Eela

teollisuusneuvos unilukkarina