Hoitopaikat tarvitaan myös työikäisten hoitamiseen

Olen kohta 73-vuotias liikunnallinen nainen, enkä ole kokenut tähän asti olevani vanhus.

Ymmärrän ja noudatan järkeviä ja hyvin perusteltuja ohjeita, kuten varmaan suurin osa paljon kokeneesta ikäpolvestamme. Meidät on vain kasvatettu pärjäämään omillamme ja itsenäisesti.

Minua on suututtanut uutisoinnin tyyli. Suomi ja lähes koko maailma on suljettu meidän vanhusten takia. Meidän, jotka olemme olleet rasite yhteiskunnalle, koska elämme aikaisempia sukupolvia pidempään. Rahat eivätkä henkilökunta riitä hoitamiseemme kotona tai laitoksissa.

Jos asia esitettäisiin niin, että hoitajat ja hoitopaikat tarvitaan kaikkien myös työikäisten hoitamiseen, hyväksyisi rajoitukset helpommin. Tilastot todistavat, että virus on valinnut uhrikseen vanhat ihmiset. Vain siitä uutisoimalla, viestitään samalla ikään kuin työikäiset tai nuoret eivät voisi sairastua tai tauti ei ainakaan voisi tulla vakavana.

Eikö se lisää välinpitämättömyyttä tässä joukossa? Arvelen, että kaikissa ihmisryhmissä on eri tavalla asiaan suhtautuvia. Torjutaan tautia yhdessä eikä syyllistetä ketään.

Minä kannan huolta siitä miten yhteiskunta ja ihmiset selviävät näin rajuista toimista. Eikä tämä koske vain Suomea. Taloudelliset vaikeudet tulevat vaikuttamaan henkilökohtaisten ongelmien lisääntymiseen. Työttömyys ja rahaongelmat lisäävät todennäköisesti päihteiden käyttöä, mielenterveysongelmia jopa itsemurhia. Tauti koskee siis kaikkia ainakin välillisesti.

Meillä on aihetta huoleen, mutta huolestuminen ei auta, on toimittava. Jokainen vaikuttaa omilla toimillaan ja valinnoillaan.

Emme myöskään saa unohtaa toivoa. Uskon, että tästä oikein hoidettuna voi koitua myös hyvää. Kunhan otamme kokemuksesta opiksemme ja muistamme sen vielä tilanteen parannuttua sekä hyväksymme, ettei ihmiskunta voi täysin hallita luontoa.

Nyt ei tarvitse hävetä toisten puolesta, ei pidä syyllistää ketään saati ruveta vahtimaan ja pelottelemaan naapureita. Tuskin ”ylhäisesti” annetut neuvotkaan tehoavat. On helppo sanoa miten pitää tehdä, muttei se välttämättä aina toimi käytännössä.

Nyt tarvitaan rinnalla kulkijaa, tukijaa, toinen toisistamme huolehtimista ja lähimmäisen rakkautta. Yhteisöllisyyden ja toisten auttamisen ja ymmärtämisen toivoisin jatkuvan tämän poikkeustilan jälkeenkin? Sillä jonain päivänä suhtaudumme koronaan ilman hysteriaa - ehkä yhä maailman onnellisimpana kansana.

Mielipide tämäkin