How nice, Tapio Niemi!

Tapio Niemen kolumni ”naiskaupunginjohtajuudesta” (LS 15.8.) oli surullista luettavaa. Stereotypioilla voi leikitellä hauskastikin, jos käyttää sydäntä ja älyä. Toivoin viimeisille riveille asti, että kolumnista löytyisi pelastava koukku.

Ei löytynyt, vaan loppukaneetti vahvisti koko tekstin läpäisevän yksitoikkoisen sovinismin. Pitäisiköhän Niemen ilkeilyä kuvata peräti sanalla misogynia?

Oliko Niemen tarkoitus huvittaa? Humoristin toki tulisi jo kirjoittaessaan pohtia, ketä hänen tekstinsä naurattaa, mistä syystä ja kenen tai keiden kustannuksella. Niemen takia toivon, että kolumni oli vain huolimaton julkipulautus.

Tuli myötähäpeä. Voi nolous – tällainen tervehdys Luukkoselle ja muille täkäläisille naisjohtajille. Niinpä niin, joudun käyttämään tuota turhaa etuliitettä minäkin. How nice! Näin se toimii, valtapeli. Sanoissa on mahtia – minkä nimeät, sen omistat.

Ehkä pitää ymmärtää kolumnistia. Jospa Niemelle on käynyt niin huono munkki, ettei hän ole eläissään kohdannut tai todennäköisimmin vain tunnistanut yhtäkään asiantuntevaa pomonaista. Sitä joutuu sitten ihmettelemään muukalaista ikään kuin hapettomasta tilasta.

Kaikissa asemissa työskentelevät ja elävät naiset tietävät, että tyhmiä kysymyksiä on. Luukkonenkin aivan taatusti tietää.

Elise Erämaa

ihmisnainen