Viime viikolla päättynyt Rengasratsia-kampanja kertoo, että autoilijat pitävät pääosin hyvää huolta renkaista. Kuitenkin samaan aikaan hämmennystä oli herättänyt havainto siitä, että todella monessa autossa oli jo talvirenkaat alla. Talvirenkailla jo syyskuussa ajavien määrä oli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna.
Omituiselta kuulostaa myös se, että alueellisesti talvirenkaita tuli vähiten vastaan Lapissa ja eniten täällä etelässä.
Mistä ihmeestä tässä ilmiössä voi olla kysymys? Autonrengasliiton mukaan kyse ei ole aikaisesta varautumisesta talveen. Sen sijaan moni kuljettaja haluaa ajaa vanhat talvirenkaat loppuun kesällä.
Laki sallii kyllä nastattomilla talvirenkailla eli niin sanotuilla kitkarenkailla ajamisen myös kesällä. Turvallisuussyistä näin ei kuitenkaan pitäisi tehdä. Talvirenkaiden pito-ominaisuudet kun on tehty talvea varten, eikä esimerkiksi kesäsateisille teille.
Kesäaikaan vetisellä tienpinnalla huonokuntoinenkin kesärengas on luotettavampi kuin uusi talvirengas.
Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna suomalaiset ajavat jatkuvasti paremmilla renkailla. Kun esimerkiksi vuonna 2014 huonokuntoisilla renkailla ajoi 12,2 prosenttia autoilijoista, tänä vuonna vastaava luku oli 7,2 prosenttia. Huonokuntoiseksi arvioitiin rengas, jonka urasyvyys oli alle 2 millimetriä.
Urasyvyyden ohella Rengasratsiassa tutkittiin rengaspaineet.
Rengaspaineisiin kannattaisi kiinnittää huomiota turvallisuuden lisäksi myös kalliin polttoaineen vuoksi. Jos paineet ovat vähissä, kuluttaa auto 3–6 prosenttia enemmän polttoainetta. Samalla myös renkaiden elinikä lyhenee jopa puolella.
Kesärenkaat tarjoavat vielä pääsääntöisesti lokakuun alkupuolella oikean ja keliin sopivan rengastuksen lähes koko maassa, mutta talvirengaskausi lähestyy vääjäämättä. Nykyisen tieliikennelain mukaan talvirenkaita on käytettävä kelin niin vaatiessa marraskuun ensimmäisen ja maaliskuun viimeisen päivän välillä.
Ei siis kannata antaa ensilumen yllättää tänä vuonna.