Hurme todistaa, ettei kieli vain köyhdy

Teatterimies Juha Hurme pokkasi vuosi sitten kirjallisuuden Finlandia-palkinnon niin sanotulla romaanillaan Niemi.

Niin sanotulla siksi, ettei kirja oikeastaan romaani ole. Se on pikemminkin tietokirja. Ainakin siinä mielessä, että asiat, joita Hurme teoksessaan Suomen historiasta kertoo, pitävät kutinsa.

Finlandia-palkinnon voi joka tapauksessa todeta menneen oikeaan osoitteeseen. Kaunokirjalliset ansiot ovat kiistattomat. Hurme taituroi suomen kielellä.

Satakunnan Kirjallisen Kerhon tilaisuudessa Hurme kertoi pyrkineensä käyttämään palkitussa teoksessaan vivahteikasta ja omaleimaista suomea.

Kehuin hänen onnistuneen upealla tavalla ja näin todistaneen, ettei kielemme pelkästään köyhdy.

Hurme kuunteli kehut miehekkäästi, ja nosti esille tärkeän pointin. Hänen suuresti arvostamansa Aleksis Kivi oli kirjoittajana nero.

Kiven aikalaiset sen sijaan saivat Hurmeelta tylyn tuomion: enimmäkseen kankeaa kapulakieltä. Siksi heidän kirjansa on unohdettu, ja hyvä niin.

Parasta musiikkia tehtiin 60-luvulla. Kuinka monta kertaa olenkaan väitteen kuullut. Yleensä tätä mieltä on 60–70-vuotias ihminen.

Kahta sanaa ei ole siitä, etteikö 60-luvulla tehty erinomaista musaa. Itsekin kuuntelin nuorena paljon Beatlesiä, Rolling Stonesia, CCR:ää ynnä muita 60-luvun suuruuksia. Hyvältä ne kuulostavat edelleen.

Jo bändien nimien kirjoittaminen alkaa nostaa mieleen ikimuistoisia hittejä.

Suurin osa 60-luvun pop-musiikista oli tusinatavaraa.

Joku suuttuu arvatenkin, mutta sanon sen silti: myös Beatles levytti paljon keskinkertaista musiikkia.

Kun albumeista tuli musiikin julkaisemisen perusmuoto, tarvittiin täytebiisejä, jotta levyfirma saattoi takoa kuumaa rautaa. Siksi myös sittemmin puolijumaliksi nostettu Beatles raapaisi levyilleen cover-biisejä, joihin liverpoolilaisilla ei ollut mitään erityistä annettavana.

Eivätkä kaikki Paul McCartneyn tai John Lennonin omatkaan sävellykset mestariteoksia ole.

Nykyisin kirjoitetaan upeita romaaneja. Myös suuria klassikkoja, sellaisia, joita luetaan vielä satojen vuosien päästä.

Loistavaa musiikkia on tehty kultaisen 60-luvun jälkeen kaikilla vuosikymmenillä, eikä se mihinkään lopu tai hiivu.

Aivan varmasti uudesta musiikista nousee todellisia ikivihreitä. Biisejä, joita hyräillään Sannin sanoin vielä 2080-luvulla.

Kovaa tutkimusfaktaa ei tähän hätään ole tiskiin iskeä. Arvelen kuitenkin, että monelle meistä kovin rakkaita ovat biisit, joita kuuntelimme 15–20-vuotiaina. Silloin, kun koimme erilaisia asioita ensi kertaa ja vahvasti.

Olen huomannut, että monet ikäiseni luettelevat ulkomuistista urheilutuloksia 70–80-luvulta. Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan, sitä enemmän mestaruudet ja mitalistit alkavat olla hukassa – vaikka nämä tyypit yhä sporttia tiiviisti seuraavat.

”Beatles levytti paljon keskinkertaista musiikkia.”