Hyvinvointialueiden peruspalvelut turvattava

Talousvaikeuksissa kamppailevalle pikkukunnalle lähipalvelut: koulut, kirjasto, sosiaalipalvelut, terveysasema ja oma kunnantalo ovat tärkeitä, mutta samalla myös taloutta rasittavia asioita. Oman kunnan väeltä ei näitä lähipalveluja ei ole haluttu siirtää pois ennen, kuin pakon edessä.

Kuntaliitokset ovat tarjonneet leveämpiä hartioita, mutta kun pikkukuntia on liitetty isompiin, palvelut ovat yleensä vain heikentyneet. Kylätaajamat näivettyvät, kun yksityinen ja julkinen palvelutarjonta ajan mittaan muuttaa kauemmaksi. Päätöksentekijöiden myötätunto ei olekaan enää kantanut kovin pitkälle.

Sote-uudistuksen hyvinvointialueet lupaavat nyt leveitä hartioita ja myös lähipalvelujen paranemista.

Moni kunta huokaiseekin helpotuksesta, kun jatkuvasti kasvavat perusturvan menot saadaan kokonaan pois kunnilta. Toki valtio ottaa verotulonsa tavalla tai toisella muuta kautta, mutta kuntien talous tulee silti vakaammaksi. Mutta paranevatko perusturvan lähipalvelut, kuten luvataan?

Hyvinvointialueemme valtuusto päättää Satakunnankin peruspalveluista. Vaalisysteemi on sellainen, että aivan tilastollisista syistä erittäin suuri osa valtuutetuista tulee olemaan suurimmista kaupungeista. Tämä asettaa oman haasteensa lähipalvelujen säilymiselle.

Kristillisdemokraattien Satakunnan piiri kävi syyskokouksessaan keskustelua sote-uudistuksesta ja pitää äärimmäisen tärkeänä, että valittavat aluevaltuutetut ymmärtävät, asuinpaikastaan riippumatta, edustavansa ja palvelevansa koko maakuntaa. Hyvinvointialue ei saa kääntyä pahoinvointialueeksi syrjäkulmillakaan.

Monet puolueet suunnittelevat mittavia valtuustoryhmärahoja sote-koulutukseen ja puolueiden apuhenkilöiden palkkaamiseen. Me Satakunnan kristillisdemokraatit katsomme, että tärkein asia on tunnistaa koko alueemme tarpeet ja huolehtia siitä, että jokaisella maakuntamme asukkaalla on riittävä paikallinen perusturva. Tämä edellyttää myös henkilökohtaisia lähipalveluja. Nykyteknologia on hyvä apuväline, mutta kaikkea ei voi ratkaista läppäreillä ja älykännyköillä.

KD Satakunnan piirin syyskokouksen puolesta

Simo Korpela
puheenjohtaja
Markku Parkkali
piirisihteeri