Hyvinvointialueilla on valtavasti pahoinvointia!

Hallitus on antanut tällaisen uuden termin ”hyvinvointialue”. Hyvinvointialue ei vastaa sanana sitä todellisuutta mitä ihmiset siellä alueilla kokevat. Olisiko ”pahoinvointialue” ollut nimeksi sen huonompi keksintö.

Tässä suomalaisten nykyisessä elämänmuodossa jokin tai jotkin tekijät aiheuttavat laajaa pahoinvointia. Jopa niin voimakkaasti, että ihmiset sairastuvat henkisesti ja fyysisesti. Poliitikot ja hyvinvointia tutkivat tohtorit ovat ymmällään. Suomihan on hyvinvointivaltio, mutta kansa voi pahoin. Jotain on mennyt pieleen ja pahasti.

Hätääntynyt poliitikko tekee kysymyksen, ”Ketkä voivat pahoin?” Hänen pitäisi itse tietää vastaus! Vastaus on, että melkein kaikissa ikäryhmissä oireillaan. Osa lapsista oireilee jo päiväkoti-iässä. Päiväkodit eivät ole enää tavoiteltu työpaikka, herttaisten lasten ohjauksesta on siirrytty kaaoksen hallintaan.

Peruskoulun oppimistulokset laskevat ja opetushallinto on ihmeissään. Ammatillinen koulutus on alennustilassa, siinä kyllä pääsyylliset ovat tiedossa. Valtakunnan poliitikot ovat usean hallituksen toimesta leikanneet ammatillisen koulutuksen määrärahoja aivan liikaa. Siellä on jouduttu itseopiskeluun ja sehän ei toimi tässä ikäluokassa, kun pitäisi perehtyä erilaisiin taitoihin. Koulutuksen keskeyttäjiä on liikaa. Korkeakouluopiskelijat eivät jaksa.

Lapsiperheet ovat pulassa, kukaan ei oikein osaa sanoa miksi. Perheet ovat monenlaisten haasteiden keskellä. Avioerot ovat yleistyneet.

Sitten on vähemmän huomiota saanut valtava ryhmä, johon kuuluu esimerkiksi työelämän erityisosaajat ja esimiehet ja maatalousyrittäjät. He voivat olla ominen yritysten tehtävissä taikka avaintehtävissä muissa yhteisöissä. Myös valtiolla ja kunnilla on vastaavia esimies- ja avaintehtäviä. Ihmiset kuormittuvat liikaa ja alkavat oireilla vakavasti. Miksi?

Sitten on hiljainen suuri kokonaisuus ikäihmiset. Kokonaisuudessa on toki runsaasti ihmisiä, jotka kokevat elämänsä hyväksi. Tämä ikäluokka sinnittelee omillaan mahdollisimman pitkään. Harva vaatii äänekkäästi yhteiskunnan palveluja. Siedetään kipua, pelkoa ja yksinäisyyttä. Myöskin he tietävät sen tosiasian, että heitä auttavia palveluita ei ole saatavilla riittävästi. Eniten tarvetta olisi ihmisen läheisyydestä, mutta siitä on krooninen pula.

Valitettavasti uusi sote ei tuo apua tähän kansantautiin.

Jukka Tuori

maakuntaneuvos, aluevaaliehdokas (kok.)