Ideologinen taistelu työehtojen sopimisoikeudesta kovenee

Suomessa käydään myös yhä kovenevaa ideologista taistelua työehtojen sopimisoikeudesta, ja jopa sen säilymisestä. Palkansaajien kannalta suurin uhka piilee pienissä työpaikoissa. Miten niissä palkka- ja työehtojen turvaamisen käy, kun niihinkin paikalista sopimista tuupataan?

Suomen yrittäjäjärjestö purkaisi mielellään vuoden 1940 solmitun niin kutsun tammikuun kihlauksen lopullisesti. Silloinen työnantajajärjestö hyväksyi toisen maailmansodan uhan varjossa työntekijöiden työehdoista sopimisen ammattiyhdistyksen kanssa. Keskusjärjestötason sopimuskumppanuus jatkui aina vuoteen 2015 saakka jolloin nykyinen työnantajajärjestö EK ilmoitti lopettavansa tulopoliittisten sopimusten (tupo) tekemisen. Näin sopimustoiminta siirtyi yksinomaan liittotalolle.

EK:n päätöksen jälkeen vuonna 2020 lokakuussa metsäteollisuus siirsi sopimustoimintansa yritystasolle. Siitä ensimmäinen syntyi juuri äsken, kun Stora Enso ja Paperiliitto solmivat yrityskohtaisen kaksi vuotisen sopimuksen.

Myös teknologiateollisuus luopui sopimustoiminnasta siten, että yritykset saavat valita joko yrityskohtaisen tai valtakunnallisen sopimuskäytännön. Valtakunnallista varten on perustettu uusi työnantajaliitto

Se on vielä näkemättä, mikä on metsä- ja teknologiateollisuuden sopimusmuutosten perimmäinen tarkoitus. Sen sijaan Suomen yrittäjäjärjestön tarkoitus on jo paljastunut. Järjestö haluaa paikallisella sopimisella eroon ay-liikkeestä. Se ei hyväksyi enää työntekijöiden edustajaksi ay-liiton jäsentä luottamusmiestäkään.

Työantajajärjestöjen ohella myös johtavat oikeistopoliitikot ovat laidasta laitaan hokeneet paikallisen sopimisen puolesta. He ovat keksineet, että paikallinen sopiminen olisi ikään kuin työllisyyttä parantava ihmelääke. Mutta jättävät vastaamatta kysymykseen siitä, miten paikallissopiminen voi parantaa työllisyyttä ilman palkkaehtoja heikentämättä.

Pentti Välimaa