Ihmisen ja luonnon symbioottinen suhde - en ole kylmäsilmäinen lintujen teloittaja

Jotkut ovat saattaneet kuvitella kirjoitusteni perusteella, että olen kylmäsilmäinen teloittaja, joka haluaisi tappaa merimetsot totaalisesti ainakin Rauman edustalta. Väärin.

Olen nyt ja olen aina ollut humanisti, jolle me luomakunnan asujat muodostamme suuren kokonaisuuden, missä kaikkia on ymmärrettävä tietyin rajoituksin. Ihminen on kaikessa vajavaisuudessaankin kuitenkin tämän kokonaisuuden eräänlainen päällikkö, joka yrittää sovitella erilaisia yhtälöitä, että meidän kaikkien elollisten vaellus olisi jotenkin siedettävää. Erilaisia näkemyseroja syntyy tietysti.

Jalkaani vasten lepäävä tyttärenkoira, hyvä ystäväni, söisi itsensä vaikka halki, jos ihminen ei rajoittaisi sen syömistä. Koiran luonto on sellainen, että aina on syötävä vaikka pöydän alta, jos jotakin ruokaa on tarjolla. Susi on saanut geeneihinsä samanlaisen käskyn, mutta siten että hengissä pysyy parhaiten, jos metsästetään porukalla. Näinhän tekivät ihmisetkin muinaisina aikoina.

Merimetso ei suinkaan halua vastustaa ihmisten yhteiskunnan kehitystä. Sitä se ei tietenkään edes ymmärrä, mutta ei vain voi toimintaa ohjaaville geeneilleen yhtään mitään.

Sen sijaan meidän ely-keskuksen viherpiipertäjien toiminta pohjautuu kuitenkin luultavasti ihmisen geeneihin, mistä ei aina voi olla täysin vakuuttunut.

Jonkinlaista kompromissia ja laajentunutta näkemystä voisi kuitenkin toivoa, että meidän kaikkien yhteinen maailmamme menisi eteenpäin eikä taantuisi.

Lasse Kempas

taiteilija, humanisti ja luonnonsuojelija