Itämeri ansaitsee nimikkopäivänsä

Elokuun lopulla juhlitaan ensimmäistä Itämeri-päivää. John Nurmisen Säätiön lanseeraamaa teemapäivää on tarkoitus viettää vuosittain, aina elokuun viimeisenä torstaina.

Itämeripäivän ohjelmaa on rakentamassa jo toistasataa tahoa, kulttuuritoimijoita, yrityksiä ja kaupunkeja. Mukana ovat muun muassa Rauma, Pori ja Turku. Tapahtumat ovat pääasiassa ilmaisia.

Tapahtumia on myös Tukholmassa, Tallinnassa ja Pietarissa. Tarkoitus on levittäytyä koko Itämeren alueelle.

Nurmisen Säätiö kutsuu kaikki Itämerestä innostuneet tahot järjestämään merellistä juhlaohjelmaa ja ilmoittamaan yleisölle avoimista tapahtumista Itämeripäivän verkkosivuilla.

Päivä innostaa rantavaltioiden asukkaita nauttimaan kotimerestään sekä tietysti tuntemaan paremmin sen luontoa, kulttuuria ja historiaa.

Satokauden kasvisten ja kestävästi kalastetun luonnonkalan toivotaan valtaavan lautaset henkilöstö- ja ruokaravintoloissa sekä kotikeittiöissä.

Järjestäjät kannustavat ihmisiä merellisiin tekoihin. Pulahdus-tempauksessa uidaan tai kastaudutaan kello kuusi.

Itämeri ansaitsee nimikkopäivän, sanoo tasavallan presidentti Sauli Niinistö tervehdyksessään.

Itämeren alueella on purjehdittu, kalastettu ja käyty kauppaa vuosisatoja.

Meri on antanut monelle elannon. Rauman seudulla tämä pitää edelleen erityisen hyvin paikkansa.

Meri on ollut keskeisessä asemassa myös paikallisessa kulttuurissa ja vapaa-ajassa. Toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa.

Itämeri on kaunis mutta samalla yksi maailman saastuneimmista merialueista ja ilmastonmuutos kiihdyttää ongelmia. Suojelutoimia tulee määrätietoisesti jatkaa ja edistää, painottaa Niinistö.

On helppo yhtyä presidentin vetoomukseen: meidän tehtävämme on pitää huolta, että oma kotimeremme säilyy käyttökelpoisena myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme.

Siksi jokaisen päivän pitäisi olla Itämeripäivä.

”Itämeri on kaunis mutta samalla yksi maailman saastuneimmista merialueista.”

_logo_meren_vuosi.svg