Neljä euroa.
Näinkin pienestä rahasummasta, tai itse asiassa sen puutteesta ja tämän puutteen seuraamuksista, saatiin aikaan viikonlopun kuohuttavin puheenaihe.
Sunnuntaina Länsi-Suomi nimittäin kertoi raumalaisessa päiväkodissa sattuneesta tapauksesta, jossa 2- ja 5-vuotiaat sisarukset joutuivat jäämään kyydistä, kun muut lähtivät retkelle Iirolandiaan. Sisaruksilta puuttui retkeen vaadittu raha: neljä euroa.
Kaksi euroa per lapsi. Tällaista rahaa ei löytynyt päiväkodistakaan, joten retki – joka vieläpä paljastui myöhemmin maksuttomaksi – jäi väliin.
Uutisen verkkoversiosta tuli päivässä koko viikon luetuin juttu, ja sen ympärillä käytiin myös poikkeuksellisen vilkasta keskustelua Facebookissa ja lehden verkkosivuilla.
Lähes yhdenkään kommentoijan ajatusmaailmaan henkilökunnan ratkaisu ei sopinut. Jyrkimmissä puheenvuoroissa lasten jättämistä päiväkotiin kutsuttiin jopa henkiseksi väkivallaksi. Vähimmäisvaatimuksena todettiin, että päiväkodilta olisi pitänyt löytyä korvaavat kolikot akuuttiin tarpeeseen.
Henkilökuntaa asiassa puolustaneiden määrä on laskettavissa yhden käden sormin. Melkoisen yksin mielipiteineen jäi kommentoija, jonka mielestä on ”ihan turha itkeä ja syyttää päiväkotia, kun itse on asiansa sössinyt”.
Mitään lopullista moraalista arviota ei näiden kommenttien prosenttiosuuksien pohjalta voi tehdä. Itsestäänselvältä kuitenkin tuntuu, että lasten ei pidä vanhemman unohduksesta tai pankkiautomaatin toimintaongelmista joutua päiväkodissa kärsimään. Näin pääsi tässä tapauksessa kuitenkin käymään.
Raumalaisten lasten asiat ylipäätään ovat nousseet loppuvuoden isoiksi paikallisuutisaiheiksi. Marraskuusta lähtien tämänkin lehden palstoilla on puitu runsaasti tekeillä olevaa varhaiskasvatuksen palvelurakenneuudistusta (viimeisimpänä LS 14.12.).
Uudistuksen tarkoitus on kauniisti sanottuna tiivistää palveluverkkoa. Käytännössä se tarkoittaa pienistä yksiköistä luopumista ja toiminnan keskittämistä alati isompiin yksiköihin. Yksityisestä esiopetuksesta taas luovutaan kokonaan.
Kaupungin perusteet asiassa ovat selkeät: isommat yksiköt ja itse tuotettu esiopetus tarkoittavat tehokkaampaa toimintaa, tehokkaampi toiminta tarkoittaa säästöjä. Mukaan on ynnätty vielä kaunis ajatus ”ehjästä koulupolusta”. Samalla ikäluokat pienenevät, joten myös paikkojen tarve vähenee.
Vaikka lähtökohdat ovat selvillä, itse muutokset olivat kuitenkin pitkään sumun peitossa. Kaupungin tiedottaminen asiasta on ollut sanalla sanoen heikkoa.
Tietoa on tihkunut vanhemmille sieltä täältä, kiertoteitse ja kautta rantain. Huhut tavoittivat myös Länsi-Suomen toimituksen, ja niille pengottiin ja saatiin vahvistuksia useammissakin jutuissa.
Huhujen ansiosta moni vanhempi joutui elämään epävarmuudessa esimerkiksi ensi syksyn esiopetusasioiden suhteen. Mihin vielä pääsee eskariin? Milloin voi ilmoittautua?
Sama epäselvyys on heijastunut epäilemättä myös lapsiin. Lasten kykyä ymmärtää asioita huomista pidemmälle aliarvioidaan usein. Sanotaan, että kyllä lapset aina sopeutuvat.
Jotkut sopeutuvat, jotkut eivät. Mutta uskokaa tai älkää, moni viisivuotias on voinut jo hyvän tovin odottaa ensi vuonna tutussa paikassa alkavaa eskarivuotta. Sitä, että pääsee olemaan yksi isoista.
Nyt siinä tutussa paikassa ei välttämättä olekaan eskaria, tai ehkä ei ole koko paikkaa enää. Kyllä siitä saa ihan oikeutetusti olla päättäjille kiukkuinen
Nämäkään lapset tai vanhemmat eivät nimittäin ole itse asioitaan sössineet. Kaupungin pankkiautomaatti taas kärsii vähän perustavamman laatuisista ongelmista kuin lyhyestä toimintakatkosta.
”Lasten kykyä ymmärtää asioita huomista pidemmälle aliarvioidaan usein. Sanotaan, että kyllä lapset aina sopeutuvat.”
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.