Mikäli uusin Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimus pitää paikkansa, suomalaisia kiinnostaa vain heidän oma mukavuutensa ja he ovat todella lyhytnäköisiä, tuijottavat vain omaan napaansa.
Huolta ei kanneta nopeasti tuhoutuvasta ympäristöstämme, seuraavan sukupolven elinmahdollisuuksista eikä maapallon elinkelpoisuudesta.
Sen sijaan on vallalla rajaton ahneus: on saatava halpaa ruokaa (maatalouden harjoittajien kustannuksellako?), halpoja tuotteita ja loputtomiin huvituksia.
Mutta kaikkea tuodaankin ulkomailta, liikenne jyllää ja saastuttaa, vieraslajeja riittää ja luonnosta huolta kantavien ääni jää pieneksi piipitykseksi markkinatalouden huudon alla.
Uljas uusi maailma ei todellakaan piittaa inhimillisyydestä tai tulevien sukupolvien elämästä. Huijaajille on myös rajattomat markkinat.
Näin, vaikka Suomessa vain harvalla on todella vaikea tilanne, sellainen kuin monessa muussa maassa.
Hallitus kaavailee 80 prosentin työllisyysastetta: kaikki kynnelle kykenevät touhuamaan keskeytyksettä jotta saadaan enemmän turhaa tavaraa, enemmän palveluja, lentoja ja matkoja – kaikki tämä ympäristömme kustannuksella.
Toisaalta ahnehditaan Suomeen enemmän päteviä osaajia siitä huolimatta, että pohjoinen luonto ei lämmitessäänkään pysty elättämään suurta väestömäärää.
Nämä tavoitteet lyövät korville toisiaan. Tuollainen maahanmuutto tulee vain lisäämään työttömyyttä, sillä vähemmän taitavat suomalaiset jäävät jalkoihin.
Mitä heille tehdään? Tavoite on samanlainen kuin sen esittäjäkin: kaunis sliipattu kuva, jolla ei ole todellisuuspohjaa.
Ja mitä tulee terveydenhuoltoon, on vain luvattava enemmän rahaa, enemmän hoitajia ja hoitolaitoksia. Toissijaiseksi jää ihmisen oma vastuu terveydestään, samalla kun syydetään mainoksia tuhoamaan ajatusta yksinkertaisesta kotimaisesta ravinnosta.
Liikunnasta kyllä puhutaan, mutta se ei tietysti houkuttele samalla tavoin kuin mukava elämä herkkuineen. Monen terveys vaatisi koko elämäntavan muuttamista, mikä ei sitten palvele tavarateollisuuden etuja.
Siispä jokaisen on saatava elää tavallaan ja terveydenhoito korjaa vauriot. Se myös pyrkii muuttamaan suomalaisen televisiokuvaa muistuttavaksi valkoisina välkkyvine hampaineen, tulipunaisine paksuine huulineen, uhkeine rintoineen jne.
Sen sijaan, että jokainen saisi ja uskaltaisi olla oma itsensä, eihän markkinatalous sellaista hyväksy.
Jos lillukanvarsia haetaan, miksi kukaan ei puhu eläkekatosta, joka on muissa sivistyneiksi itseään katsovissa maissa, Suomessa ei.
Leena Niemi”Mikäli uusin Kunnallis- alan kehittämissäätiön tutkimus pitää paikkansa, suomalaisia kiinnostaa vain heidän oma mukavuutensa.”