Rahat valuvat ulkomaille, ongelmat jäävät Suomeen. Niin kiteytettiin rahapelaamisen nykytilanne jutussamme (LS 30.4.). Vähintään joka kolmas euro pelataan ulkomaille, eikä Suomen valtion kirstuun kilahda senttiäkään tästä pelirahavirrasta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että rahapelaajien kaikesta kulutuksesta ”monopoliyhtiö” Veikkauksen osuus on enää 62 prosenttia, ulkomaisten firmojen osuus 38 prosenttia.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvio on vielä pysäyttävämpi. KKV:n mukaan järjestelmän ulkopuolinen pelaaminen vastaa noin puolta Suomen online-rahapelaamisen markkinasta.
Siksi Veikkauksen ”monopoli” on tässä kirjoitettu lainausmerkkien väliin.
Järjestelmän ulkopuolelle valuu pelikatteita 300–600 miljoonaa euroa vuodessa joka vuosi.
Arvion haarukka osuu yksiin Veikkauksen tuottojen rajuun vähenemiseen viime vuosina, mikä ymmärrettävästi huolettaa Veikkauksen lukuisia edunsaajia.
Ulkomaille menetetty raha kuuluisi valtion budjettiin, totesi valtiosihteeri Akseli Koskela sisäministeriöstä (LS 30.4.).
Ulkomaille pelaaminen on laillista, mutta toisin kuin Veikkauksella ”suomalainen ei aina voita”. Työpaikat, hankinnat ja voitot ohjautuvat muihin maihin, samoin verotuotot – jos niitä ylipäätään maksetaan.
Järjestelmän ulkopuolisia pelejä ei saisi Suomessa markkinoida, mutta tätä lakia kierretään laajasti.
Monopolin purkaminen kirjattiin Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Toimivaa vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole. On aika siirtyä lisenssijärjestelmään.
Muissa maissa malli on pitänyt 80–90 prosenttia verkkopelaamisesta lisenssin lunastaneiden yritysten peleissä.
Lisensoidut pelifirmat maksavat luvastaan valtiolle, tilittävät veroja maahan ja sitoutuvat noudattamaan maan lakeja.
Entä pelihaitat? Niiden ehkäiseminen on ollut vahva perustelu monopolimallille, joka on EU:n vapaan kilpailun vastaista. Ikävä totuus on, että pienelle asiakasjoukolle rahapelit tuottavat suuria ongelmia. Eniten niissä maissa, joissa markkinointi on vapainta.