Joku raja merimetsojen terrorillakin

Raumalainen kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) teki hallitukselle toimenpidealoitteen merimetson ja valkoposkihanhen metsästyksen sallimisesta (LS 18.8.).

”Tilanne on kestämätön. Olen saanut yhteydenottoja niin mökkiläisiltä kuin kalastajiltakin. Esimerkiksi harrastajakalastajat ovat kertoneet, että Rauman seudulla ahvenkannat ovat nykyisin olemattomat. Heidän mukaansa on selvästi nähtävissä, että ahvensaaliit ovat huomattavasti pienempiä kuin ennen. Veneilijöiltä taas kuulee lohdutonta viestiä aavesaarista, joissa merimetsojen jäljiltä ei ole muuta kuin pystyyn kuollutta kasvistoa. Näiden saarien lähellä myös haju on kuvottava”, sanoo Salonen.

Kansanedustaja on oikealla asialla.

Samaa viestiä olen kuullut pitkin kesää Rauman seudulla. Ihmisten mitta on kerta kaikkiaan täyttynyt.

Uudenkaupungin edustalla, veneen ohittaessa Urpoisten saarta, raumalainen veneilijä meinasi päättäjien ja median mielten muuttuvan, jos merimetsot ottaisivat haltuunsa pari saarta Helsingin keskustan edustalta.

Paattimies oli arvatenkin oikeassa.

Pääkaupungin vinkkelistä on helppo vähätellä merimetsojen aiheuttamaa haittaa. Ajatella, että Suomessa riittää merta ja saaria myös linnuille. Periaatteessa näin onkin, mutta käytännössä tilanne on toinen. Varsinkin meidän seudullamme.

Suomen suurimmat merimetsoyhdyskunnat sijaitsevat Merikarvialla, Uudessakaupungissa ja Luvialla. Raumakin kamppailee sijoituksesta kärkiviisikossa.

Merimetsoja on meidän lähivesillämme kymmeniä tuhansia.

Siksi Salosen kantaa on vaikea olla allekirjoittamatta. Asialle on tehtävä jotain.

Metsästys on järkevin tapa rajoittaa kantaa. Silloin linnut saisi hyödynnettyä riistana. Kai merimetsoa ihminenkin syömään pystyy?

Pesiviä merimetsopareja on Suomessa viisi kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Suomen ympäristökeskuksen tilastojen mukaan kanta vahvistuu ja kasvaa vuosi vuodelta.

Ely-keskuksilta voi hakea poikkeuslupaa suojelumetsästykseen, mutta järjestelmä on hidas ja hankala. Lupaa hakevan pitäisi pystyä todistamaan, että haitat ovat mittavia. Lupia onkin myönnetty harvakseltaan. Kuten Salonen sanoo: tarvitaan järeämpiä keinoja.

Valkoposkihanhet puolestaan ovat kaupunkilaisten riesana pihoilla, pelikentillä, leikkipuistoissa, virkistysalueilla ja uimarannoilla.

”Valkoposkihanhet valtaavat alueita ihmisiltä, ja jättävät jälkeensä jätöksiä kuin pommin levittämänä. Tämä ei enää vetele. Ihmisten on totta kai elettävä luontoa kunnioittaen, mutta eivät eläimet saa vallata ihmisten elinalaa, vaikeuttaa yritysten toimintaa tai tuhota luontoa”, linjaa Salonen.

Eräs raumalaisnainen manasi, ettei saa kävelyttää koiraansa Äyhönjärveä kiertävällä polulla, joka kulkee kodin vierestä. Nainen sanoi ymmärtävänsä toki koirakieltokyltit, koska Rauma ottaa järvestä vesijohtovettä.

Mutta kuka kertoisi sen noille kakkalingoille, kysyi nainen ja osoitti järven rannassa tassutellutta kuudenkymmenen valkoposkihanhen laumaa.

Ei saa olla niin, ettei hanhia voi hätistellä hakeutumaan toisaalle.

Täytyy ihmisellekin tilaa jäädä.

Kirjoittaja on Marva Median päätoimittaja.janne.rantanen@marvamedia.fi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut