
Suuret investoinnit nousivat päällimmäisinä esiin, kun Rauman ensi vuoden talousarvioesitystä esiteltiin kaupungintalolla alkuviikolla.
Listalla on lähivuosien aikana yhteensä kolme uutta koulua. Kahteen niistä on tulossa myös päiväkoti.
Budjetin ohella on syytä myös tarkastella, mitä budjetti ei sisällä. Sisään ei ole suoraan leivottuna palveluverkon uudistamista, kuten koulujen ja päiväkotien lakkauttamisia.
Puuttuminen budjetista ei suinkaan tarkoita, että koulut ja päiväkodit olisivat turvassa. Päinvastoin.
Kyse on vain eri reitistä. Pohdiskelu ei etene Raumalla virkatyönä, vaan niin sanotusti poliittisessa ohjauksessa.
Se tarkoittaa, että paikallispäättäjät virittelevät kulisseissa ensin itse keskustelun käyntiin, jos niin kokevat tarpeelliseksi.
Mahdollinen koulujen ja päiväkotien karsinta seuraa siis ikään kuin häntänä Rauman suurten kouluhankkeiden perässä.
Niiden turvin on myös helpompi perustella mahdollisia tulevia lakkautuksia.
Ei ole vaikea arvata, että katseet kohdistuvat pienimpiin päivähoitoyksiköihin ja kouluihin.
Kaupungin lapsiluku on vahvasti laskeva. Samaan aikaan Rauman pitää saada isot investointinsa mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.
Suorimmin sen sanoi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.).
Hänen mukaansa kaikki koulut ja päiväkodit eivät voi jatkaa.
Logiikkana on, että Rauman tulee satsata koulutuksen laatuun, eikä olemassa oleviin kiinteistöihin.
Jos kouluista ja päivähoitopaikoista lähdetään Raumalla karsimaan, olisi se syytä tehdä kokonaisuutena.
Palveluverkko on parempi asettaa kerralla kohdalleen eikä pala palalta. Silloin myös päättäjät selviävät kertapäätöksellä. Kiire tosin alkaa olla jo.
Poliitikot varmasti tietävät, että hetki on enää hetken otollinen, jos kipeitä päätöksiä halutaan tehdä.
Juuri nyt ollaan valtuustokauden puolivälissä eli vielä sopivan kaukana seuraavista kuntavaaleista.