Joulutähden ja seimen ulottuvuuksia

”Aseellisia valkoihoisia se karttaa, mutta turvaton hindu joutuu sen saaliiksi.” Näin kerrottiin ihmissyöjätiikeristä eläinkirjassa, jonka 8-vuotiaana sain joululahjaksi hiljattain edesmenneeltä kummitädiltäni.

Hiukan jälkijättöinen maininta, sillä aseellisten valkoihoisten valta oli päättynyt Intiassa jo 12 vuotta aiemmin, ja tiikeritkin kuuluvat olevan siellä vähenemään päin.

Sen sijaan tuo näkymätön ihmissyöjätiikeri, jota kutsutaan pimeyden henkivallaksi, ei suinkaan kaihda sen enempää ”aseellisia valkoihoisia” kuin turvattomia hindujakaan, vaan ”etsii, kenet hän saisi niellä”.

Mutta kautta maailman kuulutetaan jälleen näinä päivinä: ensimmäisenä jouluna on ihmiskunnan taistelukentälle ilmaantunut Hän, joka myöskin on liikkeellä etsien, kenet saisi pelastaa.

Missä Jeesus joutuu väistymään henkien taistelun etulinjassa, tunkeutuvat tilalle väärät vapahtajat ja vapausopit, joiden nimissä nostetaan kapinalippu Jumalan tuntemista ja tahtoa vastaan.

Kommunismin punainen tähti, hakaristi, joka lienee auringon tyylitelmä, ja kaksoissalama ”Kolmannessa valtakunnassa” – ja nyt viimeksi tämä väärinkäytetty sateenkaari. Keskenään erilaisia ja vastakkaisiakin aatteita ilmentäviä, mutta yhtä kaikki niitä taivaanmerkkejä, joita Jumalasta irtautunut henki on ihmiskunnan taivaalle loihtinut. Niihin on liittynyt lumoavaa ihanteellisuutta ja vakaumuksellisuutta, että ollaan ihmisen ja edistyksen asialla. Valitettavasti tätä on päässyt myös kristillisten kirkkojen piiriin, teologien ajatteluun ja kirkonjohtajien linjauksiin.

Vai mitä on sanottava iskulauseesta, joka tänään kuulostaa käsittämättömältä, mutta jonka jatkuvasti kohtaa vuosikymmenien takaisissa saksalaisissa aikalaisdokumenteissa: ”Risti ja hakaristi kuuluvat yhteen.” Niin ei kai kukaan olisi sanonut, jos olisi tiedetty, mihin lopulta päädyttiin. Mutta näin käy, kun päästetään susia lammastarhaan.

Perinteinen joulukuvaelma seimineen, tähtineen, enkeleineen, paimenineen ja tietäjineen viestivät samaa kuin verinen risti ja tyhjä hauta toisessa päässä: taivas on koskettanut maankamaraa, jumalallinen pelastusrakkaus kohdannut langenneen ihmissuvun. Tässä on myös ihmisyyden, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien perimmäinen toteutumiskohta.

Palaan Intiaan, missä sain kerran nähdä, kun joukko iäkkäänpuoleisia leskiä palasi majoihinsa hengellisestä kokouksesta isokokoiset Raamatut kuihtuneilla käsivarsillaan. Melkein kaikki mahdollinen erotti minut noista rutiköyhistä, paljon kärsineistä naisista.

Mutta enemmän oli se, mikä yhdisti: tuo ihmeellinen teos ja sen ydinviesti: ”Teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra”, ja joka ”kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä”.

Miika Vuola