Kahvipöytäkeskusteluja opettajanhuoneessa

Juttelemme usein opettajanhuoneessa opettajien, koulunkäynninohjaajien, kuraattorin, erityisopettajan, S2-opettajan ja kouluterveydenhoitajan kanssa opetusalan ajankohtaisten asioiden uutisoinnista. Lähiaikoina muun muassa Helsingin Sanomat ja YLE ovat julkaisseet seuraavia juttuja:

Nuorten oppimistulokset ovat heikentyneet ja koulutustason nousu loppui vuosikymmeniä sitten – Suomen koulutetuimpia ovat 1978 syntyneet (Yle.fi 12.1.2023)

Opetusministeri Andersson: Vieraskielisten heikot oppimis­tulokset ovat olleet odotettavissa (HS 15.1.2023)

Nämä asiat ovat olleet tiedossa opettajanhuoneessa. Olen törmännyt lyhyehkön työurani aikana jo moniin kummallisuuksiin. Oppilas, joka on muuttanut muutama vuosi sitten Suomeen ja joka tarvitsisi reilusti lisää kertausta kielenoppimisessa, ei sitä saa, koska Suomessa oppivelvollisuudessa ei voi olla ylimääräisiä tunteja.

Eikö kaikista tehokkainta suomen kielen omaksumisessa olisi osallistua äidinkielen tunneille normaalisti (tuetusti tarvittaessa) ja tämän lisäksi käydä suomi toisena kielenä (S2) -tunneilla. Onko tästä tutkittua tietoa? Voisiko tätä tutkia?

Oppilaiden osaamisen taso äidinkielessä ja muissa reaaliaineissa on ihan aikuisten oikeasti laskenut. Esimerkiksi siitä on melkein tullut normaalia, että 5. luokkalainen aloittaa lukuvuoden ja toteaa, ettei ikinä ole lukenut kirjaa, jossa ei ole kuvia. En halua tällä hyökätä kirjankuvittajia vastaan, vaan yritän viitata eskari-ikäisille suunnattuihin kirjoihin. 5. luokalta ei ole enää kuin hetki siihen, jolloin pitäisi pystyä jo omaksumaan tiiviimpiä tietotekstejä. Aika heikoissa kantimissa siis ollaan.

Matematiikassa olen ihmetellyt asiasisältöjen lisäämistä, ilman että tuntimäärät ovat kasvaneet. On tullut koodaamista, ohjelmointia ja muuta hässäkkää, jotka kyllä lahjakkaiden ja kiinnostuneiden oppijoiden kohdalla tuovat kaivattua lisäarvoa, mutta suurimmalta osalta ne vievät ajan perustaitojen kertaamiselta.

On huolestuttavaa, kun 6. luokalta useampi kymmenestä oppilaasta laskeskelee sormillaan tehtäviä. Kyse ei ole siitä, etteikö se olisi sallittua, vaan oppilaan osaamisen tasosta. Sormiin turvaudutaan, koska laskurutiinia ei ole, edes peruslaskutoimituksissa. Varsinkin, jos ongelmia on muussakin koulunkäynnissä, tulisi fokus oppimisessa olla peruslaskutoimituksissa.

Opettajainhuoneessa on käyty läpi monenlaisia ratkaisuehdotuksia nykytilanteeseen, mutta eihän niitä kukaan jaksa kuunnella. Jos kuitenkin tätä lukeva lukija tai päättäjä jaksaa, kirjoitan alle muutaman noston:

Erityisopettajaresurssia pitäisi nostaa ala- ja yläkouluissa. Tällä hetkellä esimerkiksi Pyynpäässä on vain yksi täysiaikainen erityisopettaja yli 200 oppilasta kohden. Tunnit eivät riitä kuin vaikeimpiin oppimisen ongelmiin. Erityisopettajia tarvitaan paljon muuhunkin kuin “tukiopetuksen” pitämiseen.

Tukiopetusta tulee saada antaa niin paljon kuin oppilaan oppiminen sitä edellyttää. Tässä Rauma onkin näyttänyt hyvää esimerkkiä, eikä ole lähtenyt rajoittamaan tukiopetuksen määrää, kuten osa kunnista on tehnyt. Oikea-aikainen ja oikein kohdistettu oman opettajan tai aineenopettajan antama tukiopetus on resurssien tehokkainta käyttöä.

Suomi toisena kielenä -tunteja tulisi resursoida perusopetukseen myös lisätunneiksi. Esimerkkinä koulunsa aloittaneelle, ei suomea äidinkielenään puhuvalle, annettaisiin oikeus 2-3 ylimääräiseen oppituntiin ensimmäisen viiden vuoden ajan peruskoulussa. Tämä tarkoittaa lopulta vain noin 100 oppituntia vuodessa. Se ei uuden kielen oppimiseen ole vasta kuin alku. Lukuvuodessa on opetusviikkoja vajaa 40.

Toivon, että joku päättäjä, millä tasolla tahansa, saisi nämä asiat nyt liikkeelle. Ratkaisumahdollisuuksia on monia, mutta tärkeintä olisi kuunnella asiantuntijoina monipuolisesti opettajia. He näkevät opetuksen arjen epäkohdat joka päivä työssään.

Mikko Knuutila

Luokanopettaja, Pyynpään koulu, Rauma