Karu tosiasia on, että nykyisellä työkalupakilla liikenteen päästövähennystavoitteita ei tulla saavuttamaan.
Suomalaisten autokanta on tunnetusti vanhaa ja se uusiutuu hitaasti. Sähköautoja oli vuoden vaihteessa liikenteessä vain 1,6 % kaikista henkilöautoista, ja Traficomin ennusteen mukaan nykyisillä toimilla liikenteessä on vielä 20 vuodenkin päästä yli miljoona bensiinikäyttöistä autoa.
Sähköautojen tukeminen ei myöskään ole ilmaista. Päästövähennystonnin hinnaksi sähköauton verotuella suhteessa bensiiniautoon voi tulla lähes 700 euroa. Siltikin tilanne on se, että keskivertoautoilijalla ei tule olemaan varaa siirtyä täyssähköautoon vielä pitkään aikaan.
Pelkästään sähköautoihin nojaamalla liikenteen vihreä siirtymä on siis sekä hidas että kallis.
Onneksi on kuitenkin olemassa muitakin keinoja, joita voitaisiin ottaa käyttöön hyvinkin nopeasti ja kustannustehokkaasti. Autoilijalle halvin tapa siirtyä ympäristöystävälliseen autoiluun on nykyisen bensiinikäyttöisen auton muuntaminen etanolikäyttöiseksi. Näiden muutosten tukeminen olisi myös valtiontaloudelle halvin tapa saada aikaan päästövähennyksiä.
Etanolikonversioilla on merkittävä potentiaali päästövähennyksissä, mutta sitä ei ole Suomessa saatu hyödynnettyä tarpeettoman jäykän sääntelyn vuoksi. Esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa etanoliautoja on liikenteessä jo satoja tuhansia. Onneksi Suomessakin sääntelyä ollaan nyt keventämässä – Traficomin uusi määräysluonnos on nyt lausuntokierroksella, ja sen olisi tarkoitus astua voimaan kesäkuussa.
Tehokkaita keinoja edistää etanolikonversioita on, ja päätöksiä niistä voitaisiin tehdä jo tulevissa hallitusneuvotteluissa.
Helpoin ja nopein tapa olisi palauttaa vuoden vaihteessa päättynyt muuntotuki. Muuntotuelle on jo olemassa valmiit prosessit ja kaavakkeet, eli se voitaisiin palauttaa heti. Muuntotuki myönnetään, kun auto muutoskatsastetaan etanolikäyttöiseksi. Esimerkiksi 500 euron muuntotuella päästövähennystonnin hinnaksi tulisi noin 26 euroa. Tätä voi verrata esimerkiksi sähköauton verotuen noin 700 euroon ja nykyiseen jakeluvelvoitteeseen, jonka kustannus yhteiskunnalle on noin 400 euroa per päästövähennystonni.
Toinen tehokas keino olisi uudistaa ajoneuvojen ja polttoaineiden verotusta siten, että ne aidosti kannustaisivat siirtymään uusiutuviin polttoaineisiin. Verotuksen uudistaminen vaatii tietysti perusteellista valmistelua, mutta jos tahtoa on, niin tämän valmistelun käynnistäminen voitaisiin kirjata hallitusohjelmaan.
Sähköautoilla tulee varmasti olemaan oma merkittävä roolinsa liikenteen päästövähennyksissä. Nyt onkin kyse siitä, mitä päästövähennystoimia pystytään tekemään tulevan hallituskauden aikana ja millä hinnalla. Etanolikonversiot tuovat ympäristöystävällisen liikenteen vihdoin aidosti jokaisen autoilijan ulottuville.
Antti Grönlund
Toiminnanjohtaja, Etanoliautoilijat ry