Kaksin aina kaunihimpi

Raumalaisittain vaalien jännitys koskee sitä, montako edustaja kaupungista valitaan eduskuntaan.
Raumalaisittain vaalien jännitys koskee sitä, montako edustaja kaupungista valitaan eduskuntaan. Kuva: Juha Sinisalo

Eduskuntavaalien jännitys pysyy yllä Satakunnassa vaalipäivän loppuun asti. Katseet kohdistuvat moneen yksittäiseen seikkaan.

Saavatko perussuomalaiset vaalivoiton maakunnassa? Se tarkoittaisi kolmea edustajanpaikkaa nykyisen kahden sijasta.

Paikallisesti kiinnostava kysymys on, onko joku näistä kolmesta kenties raumalainen.

Ehdolla ovat konkari Pasi Mäenranta (ps.) sekä uudempi tulokas Jasmin Määttä (ps.).

Miten käy SDP:n? Näkyykö raumalaiskansanedustaja Kristiina Salosen (sd.) poissaolo siten, että paikat putoavat kahteen?

Rauman kannalta keskeisintä on, miten menestyy demareiden raumalaiskolmikko Maarit Pirinen, Sari Seimelä ja Juha Viitala.

Viitala on ollut heistä näkyvin ja saanut taakseen vaikutusvaltaista väkeä Salosen tukiryhmästä. Satakunnan Kansan tilaaman alueellisen kyselyn mukaan Viitala kisaa tiukasti toisesta paikasta.

Toisaalta Iltalehden Accuscorelta tilaamassa ennusteessa esille nousee SDP:stä euralainen Ari Reunanen.

Hänen läpimenonsa on asetettu kategoriaan ”mahdollinen” yhdessä kankaanpääläisen Heidi Viljasen (sd.) kanssa.

Jompi kumpi olisi siten menossa eduskuntaan Krista Kiurun (sd.) vanavedessä.

Vähemmän jännitystä sisältyy toisen viime kauden raumalaisedustajan tilanteeseen. On todennäköistä, että Matias Marttinen (kok.) uusii kansanedustajapaikkansa.

Kamppailu kokoomuksen toisesta paikasta käydään Marttisen takana. Melko varmasti kyse on porilaisten kisasta, joten paikallista jännitysmomenttia ei nähtäne.

Rauman kannalta olisi tärkeää, että kaupungista olisi lähettää kaksi edustajaa valtiopäiville.

Paikalliset edustajat tekevät työtä ja yhteistyötä yli puoluerajojen, kun kyse on Rauman asioista.

Viimeksi tämä nähtiin, kun sekä Salonen että Marttinen käyttivät omia verkostojaan ja vaikutuskanaviaan Rauman OKL:n hyväksi.

Ihannetilanne on, jos raumalaisedustaja on hallituspuolueessa. Ministeriveikkailuiden aika on myöhemmin, mutta ei raumalaisministeri pahitteeksi olisi paikalliselle edunvalvonnalle.