Kampuksen takia on nipistettävä muualta

Rauman suurhankkeen Karin kampuksen tuorein ja todellisin hinta-arvio, 75 miljoonaa euroa, pakottaa viimein totuuden eteen.

On pakko painaa jarrua ja priorisoida muualla. Muista rakennushankkeista on karsittava tai vähintään lykättävä.

Karin liikunta- ja koulukeskuksen hinta on kohonnut vähitellen sitä mukaa, kun suunnittelu on etenemässä toteutukseen.

Kaksi vuotta sitten Karin kampuksen suunnittelutoimikunta esitti 60–65 miljoonaa euroa kustannustavoitteeksi.

Vuotta myöhemmin kustannusarvio olikin jo 68,5 miljoonaa euroa. Nyt urakat on kilpailutettu ja tavoite on karannut.

Miten tästä eteenpäin? Pitkälle edennyttä hanketta tuskin enää perutaan. On nipistettävä muualta.

Kuten tiedetään, Rauman investointilista on lähivuosina pitkä.

Rakennuksiin on kertynyt korjausvelkaa, ja siksi esimerkiksi lukuisia kouluja on poistettu käytöstä tai jo purettu.

Kampuksen ja Kaunisjärven seniorikeskuksen perässä odottavat muun muassa Uotilan uusi puukoulu, Nanujärvelän uusi koulu sekä sairaalanmäen tilojen uudistus.

Mistä karsitaan? Kyse on keskustelusta, jota totta kai olisi hyvä käydä kuntavaalien yhteydessä. Voi kuitenkin arvata, että puntarointi tehdään vasta vaalien jälkeen.

Ajoitus lienee otollisempi, kun vaalit on käyty ja uusi valtuusto aloittaa elokuussa. Uudet päättäjät alkavat lähes ensi töikseen työstää vuoden 2022 talousarviota.

Tässä yhteydessä investointilistaa on tarkoitus arvioida uudelleen – ja hyvä niin. Seuraaviin vaaleihin on pitkä aika. Pöytä on valtuustokauden alkaessa puhdas.

Ajankohta on siis hyvä myös vaikeille ratkaisuille.

Etusijalle tulee asettaa kohteet, joiden tuotto on suurin, esitetään kaupunginhallitukselle.

Eli ne hankkeet tehdään ensin, joiden avulla syntyy eniten säästöä. Ei huono ohjenuora.

Pelkkien parakkikoulujen vuokriin ehtii juosta yhden koulun hinta, kun vuodet kuluvat väistössä.