Hurraa, hurraa, hurraa!
Tämä hakkapeliittojen 1600-luvulta muunneltu taisteluhuuto mielessäni menin eräänä päivänä katsomaan, millaiseen alennustilaan on vajonnut yli 100 vuotta vanha, armas opinahjoni, mistä sain pätevyyden opettaa Suomen lapsia vuonna 1968.
Kaartaessani autollani pihaan huomasin, että kaikki rakennuksethan ovat ensisilmäyksellä ainakin ulkoisesti erinomaisesti hyvässä kunnossa. Paremmassakin kuin 1960-luvulla.
Sisätilojen lähempi tarkastelu sai minut haukkomaan henkeäni. Laitoksen uudistamiseen ja modernisoimiseen menneet miljoonat ja taas mijoonat eurot olivat tehneet jo hieman nukkavierusta yli satavuotisesta laitoksesta huippumodernin, täysin ajassa elävän kampuksen ja opinahjon.
Olen nähnyt vastaavan yliopiston Singaporessa näyttelyni yhteydessä. Siellä oli maailman seitsemänneksi rankeeratussa yliopistossa myös oma taidemuseo. Raumalla ei sellaista ole – ainakaan vielä…
Entäpä jos yliopisto, taidemuseo, merimuseo ja historiallinen museo löisivät hynttyyt yhteen? Raumalainen versio Singaporen huippuyliopistosta?
Kuin mansikaksi kakun päällä menin kysymään entisessä seminaarin liikuntasalissa nykyisin olevasta opiskelijaravintolasta, voisiko opiskelija vuosimallia 1964–1968 saada täällä einettä. Kyllä voi.
Siinä paikassa, missä aikanaan heitin rekillä volttia, istuin nyt vinkattuna kansainväliseen pöytään, missä keskustelimme englanniksi opiskelijoiden kanssa, jotka olivat Australiasta, Hongkongista, Amerikasta, Kanadasta, Iranista jne.
Olin pyörällä päästäni. Mikä ihmeen voima oli vetänyt heidät Suomeen ja vielä Raumalle, pikkukaupunkiin mitä Helsingin ja Turun jääsilmäiset saneeraajat pitävät vain periferiassa olevana käpykylänä ja kulueränä. Siis poistettavana.
Kuinka sellaiset henkilöt voivat päättää tällaisen huippumodernin ja ajassaan kiinniolevan laitoksen asioista, jotka tuskin ovat edes käväisseet Raumalla kääntymässä – saati perehtymässä asioihin? He eivät tiedä yhtään mitään siitä monien sukupolvien arvokkaasta ketjusta, millä opettajia on koulutettu Raumalla koululaitoksemme alusta lähtien.
Jos pitkät kulttuurihistorialliset juuret tullaan katkaisemaan, olen valmis ensimmäisenä lahjoittamaan 100 euroa keräykseen, missä hankitaan OKL:n Laurilehto-saliin sankarivainajien marmoritaulun viereen vastaavanlainen marmoritaulu.
Siinä kerrottakoon historian kirjoitukseen jälkipolville niiden henkilöiden nimet, jotka ajoivat alas laitoksen. Myös päiväykset ja taistelupaikat.
Lasse Kempas”Kuinka sellaiset henkilöt voivat päättää tällaisen huippumodernin ja ajassaan kiinniolevan laitoksen asioista, jotka tuskin ovat edes käväisseet Raumalla kääntymässä – saati perehtymässä asioihin?”