
Taloussuhdanteet ovat nyt sellaiset, että kaupan alan investoinneissa on varsin hiljaista Raumalla.
Tuorein esimerkki on rakentamisvalmiiksi louhittu tontti Kairakadulla. Huhuttu on kodinkoneliike Gigantin sijoittumisesta paikalle.
Tällä viikolla Fere Centerin edustaja kertoi, että ”asiat on toistaiseksi jäädytetty yhteisestä sopimuksesta” (LS 22.8.).
Tätäkin vanhempi esimerkki löytyy tietysti Rauman keskustasta, kauppakeskuksen tontilta.
Kertaalleen oli jo rakennuslupakin, mutta hanke ei vain ota nytkähtääkseen liikkeelle.
Toistaiseksi entisen Tarvontorin tontille on löytänyt tiensä luonnon kasvikirjo ja harvinainen perhoslaji.
Tontin omistaja Reale ei ole lupauksia antanut, milloin uuden liiketilan rakentaminen olisi ajankohtaista.
Myös palveluiden puolella investoinnit etenevät kangerrellen. Samassa lehdessä kerrottiin, kuinka Uuden Merijakamon saunarakennushanke junnaa paikoillaan.
Arkkitehtisuunnitelmat ovat jakamoyrittäjän mukaan vielä kesken. On toki hyvä, että suunnitelmat tehdään huolella, mutta samaan aikaan talviuintipaikoista on Raumalla puutetta.
Ensiavuksi yrittäjä kaavailee kelluvaa lauttasaunaa, mikä sekin olisi jo kohennus tarjontaan.
Julkinen puoli on Raumalla pitänyt huolen siitä, että rakentamisen rattaat pyörivät.
Rauman kaupunki rakentaa uutta suurta kampusta ja seuraavaksi kaksi muuta koulua: Uotilan puukoulun ja Nanunkallion alakoulun.
Seurakunta peruskorjasi ensin virastotalonsa ja käynnisti heti perään toimintakeskus Meriristin perusteellisen uudistuksen.
Eurajoella sen sijaan on käynnissä kaupan alan investointeja. K-kauppavetoinen Eurajoen Portti tekee muutos- ja modernisointitöitä.
Osuuskauppa Keula on ilmoittanut rakentavansa uuden S-marketin, kylmäaseman sekä autopesuhallin uuden ohitustien kupeeseen. Muitakin tulijoita ilmestynee seuraksi, sillä kunta on pitänyt huolen, että liikerakentamiseen on alueelta tarjolla tilaa.