Kauppa kertoo miten hyvin syömme

Toimituksen sähköpostiin kilahti maanantaiaamuna tiedote: ”K-ryhmä rakentaa Pohjoismaiden ensimmäistä ostodataan perustuvaa ravitsemusmittaria”.

Vain muutama tunti myöhemmin tuli toinen tiedote: ”S-ryhmä julkaisee kansainvälisestikin ainutlaatuisen ravintolaskurin”.

Kyse on siis samasta asiasta, vain vähän eri muodossa.

Kumpikin kotimainen kauppajätti on julkaisemassa oman ravintolaskurinsa lähiviikkoina.

On sivuseikka, kumpi saa sovelluksensa ulos ensimmäisenä. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm puhuu merkittävästä kansanterveysteosta.

Ruokaostoksista kerätty tieto on paljastavan rehellinen ja auttaa suomalaisia kohti terveellisempiä valintoja, uskoo S-mobiilin laskuria kehittämässä ollut Fogelholm.

K-Ostokset kertoo vastaavasti, millaista esimerkiksi asiakkaan sokerin ja kasvisten kulutus on verrattuna ravitsemissuosituksiin. Asiakas voi asettaa tavoitteita vaikkapa kalan lisäämiseksi ostoksissa.

Joku varmaan tuhahtaa, että tietää sen ilman nettisovelluksiakin, miten pitäisi syödä.

Kyllä, mutta esimerkiksi liikuntaa tilastoivien sovellusten tiedetään motivoivan kuntoilemaan. Pitää lähteä lenkille, kun viikon tavoitteesta puuttuu vielä vähän.

Ravintolaskurit näyttävät myös sen, mikä ruokaostoksissamme on hyvällä mallilla. Se palkitsee.

Uudet laskurit keräävät tiedot ravintosisällöistä automaattisesti pakkauksista ja elintarviketietokannasta. Tämä voi auttaa ymmärtämään muun muassa piilosuolan merkitystä ja määrää.

Melkein kaikki suomalaiset syövät liikaa suolaa, vaikka harvat sitä enää ruokaansa lisäävät.

Tietenkin kaupalla on oma lehmänsä ojassa, vai sanoisiko nautansa lihatiskissä.

Tällaisia lisäpalveluja ei tarjota vain hyvää hyvyyttä, vaan myös siksi, että asiakkaat keskittäisivät ostoksiaan tiettyyn kaupparyhmään.

Kaupalla ei ole intressiä suosia epäterveellistä ruokaa – kunhan se terveellisempi vaihtoehto ostetaan samasta marketista.