Onko tässä Rauman uusi kauppakeskus?
Länsi-Suomi esitti verkkojuttunsa otsikossa torstaina provosoivan kysymyksen. Juttu kertoi ketjukahvila Espresso Housen rantautumisesta Raumalle, kauppakeskus Potkuriin.
Vain viikkoa aiemmin Potkuriin oli avattu Normal-myymälä, jossa on ainakin ensimmäisen viikon ajan ollut koko ajan runsaasti väkeä.
Ei Potkur kauppakeskuksena tietenkään uusi ole. Se on palvellut raumalaisia Anundilanaukiolla kohta 20 vuotta.
Mutta se on tehnyt pari kovaa ja ajanmukaista kaappausta liikevalikoimaansa.
Normal ja Espresso House edustavat sitä, mitä kauppakeskuksilta nykyään odotetaan.
Normal on kaikenikäisten mutta kenties erityisesti nuorten suosiossa oleva kauppa, josta saa huokein hinnoin – vaikkapa viikkorahoilla – pientä tavaraa niin arkeen kuin juhlaankin.
Vuodenvaihteen tienoilla avautuva Espresso House taas tarjoaa oleskelu- ja nautiskelupaikan. Suomen kauppakeskusyhdistyksen tämänvuotisessa vuosijulkaisussakin todetaan, että toimialoista viime vuonna menestyivät erityisesti kahvilat ja ravintolat.
Kysymys kuuluu, mitä sellaista Potkurista puuttuu, mitä Kanalin länsirannalle kaavailtuun kauppakeskukseen olisi tulossa.
Teinimuotiliikkeet Potkurista hävisivät, kun Bikbok ja Cubus lähtivät. Ja vaatteitahan nuoret kauppakeskuksissa usein haluaisivat shoppailla.
Mutta vaatekauppoja ei aiemmin julkisuuteen saatujen tietojen valossa olisi sen paremmin uuteenkaan kauppakeskukseen tulossa. Palveluista sielläkin pääasiassa puhutaan, ehkä elektroniikkaliikkeestä ja ruokakaupasta.
Uudella kauppakeskuksella on jo kiire. Moni lienee ehtinyt jo menettää uskonsa koko projektiin vuosien varrella.
Näyttää siltä, että muut toimijat alkavat täyttää tyhjiötä, kun ”Ganal-keskus” tuntuu junnaavan lähtökuopissaan.
Aika konkretisoida Rauman kauppakeskuksen merkitys talousalueelle on nyt, ei viiden saatika kymmenen vuoden päästä.
Potentiaalinen asiakaskuntakaan kun ei Raumalla valitettavasti taida olla ainakaan kasvamassa.