Kauppapolitiikan maariskit ovat yleisen keskustelun polttopisteessä syystä. Mutta on myös muistettava, millä panoksella yritykset ovat nämä markkinat luoneet.
Kysymyksessä on aikaa, teknologiaa ja kulttuurin tuntemusta vaativa ja kallis prosessi, jota nyt Venäjän kaupan osalta vaaditaan hetimiten purettavaksi.
Tämän alasajon maksavat yritykset ja omistajat itse ja pahimmillaan irtisanotut työntekijät molemmissa päissä. Esimerkkinä Raute, jonka osake on tullut alas 70 prosenttia ja liikevaihto pudonnut Venäjän tilanteen takia.
Suuressa kuviossa Suomi on seurannut Saksaa ja muita eurooppalaisia Kiinan ja Venäjän kaupassa. Hyvinvointia on pystytty jatkamaan, vaikka tuotantoa on myös siirtynyt laajasti markkina-alueille.
Yritykset ovat löytäneet tuotteilleen uusia kilpailijoita. Se on normaali markkinatalousriski.
Ensin on työnnetty huipputeknologiaa markkina-alueelle, saavutettu kustannushyöty, ja samalla luovutettu ajan mittaan teknologia, joka löytyy prosessin loppupäässä kilpailijoilta markkina-alueelta.
Nyt vaikuttaa siltä, että Kiinan osalta on lähdetty markkinatalous- riskiä muuttamaan poliittiseksi riskiksi liian äänekkäästi. Kun 90-luvulla länsimaiset yritykset siirtyivät Kiina-invaasioon, kaikki tiesivät, että Kiinan kansantasavaltaa johdetaan puolueen ehdoilla.
Kiinan osalta maan vaikutusvalta ja varallisuus on noussut sille tasolle, että protektionismilla ja kansallisella uholla ei pitkälle päästä.
Tarvitaan edelleen etevää diplomatiaa ja vuorovaikutusta, jolla taataan kansainvälinen rauha ja globalisaation jatkuvuus.
Tomi Ulmanen