Tunnustan olleeni väärässä. Teen sen mielelläni.
Arvelin eurovaalien äänestysaktiivisuuden jäävän 35 prosentin huitteille.
Olisi pitänyt uskoa vaalien äänikuningasta Eero Heinäluomaa. Hän kertoi Raumalla käydessään aistineensa kentällä, että vaalit kiinnostavat. Ehkä jopa enemmän kuin viimeksi.
Heinäluoma haisteli oikein: äänestysprosentti nousi Suomessa. Liki 43 prosenttia on erittäin ookoo noteeraus näissä vaaleissa. Vastahan eduskuntavaalit saatiin pakettiin.
Äänestysprosentti nousi itse asiassa koko Euroopassa. EU-vaalien äänestysaktiivisuus on korkein 20 vuoteen.
Britannia on oma lukunsa. Siellä ei paljon piitattu vaaleista, joita ei haluttu edes järjestää.
Kiinnostavuus on suhteellinen käsite. Suomessa eurovaalien tulosvalvojaisiin osallistuttiin lähinnä jääkiekon erätauoilla.
Länsi-Suomen verkossakin lukijamäärä tuplaantui hetkessä, kun ensimmäinen erä loppuottelusta päättyi.
Ymmärtäähän sen, jos vaalit jäävät kakkoseksi. Ei Leijonat joka vuosi maailmanmestaruudesta pelaa.
Maassa maan tavalla. Ihan sama olisi asetelma ollut muissa Euroopan maissa, lajit vain vaihtelevat.
Meillä jääkiekko on iso asia, eräissä muissa maissa lentopallo, koripallo tai vaikka rugby.
Ja jalkapallon MM-finaali jättäisi varjoonsa melkein minkä tahansa muun.
Korkea kynnys. Kun koko maa on samaa vaalipiiriä, pitää ehdokkaan käytännössä olla ennalta jonkin sortin valtakunnallinen julkkis. Tai kerätä joltakin alueelta aivan valtavasti ääniä.
Niinpä valituissa ei ollut yhden ensimmäistäkään yllätystä.
Satakunnasta ei ollut kuin muutama ehdokas, eikä heissäkään juuri jännittämistä. Laura Huhtasaari (ps.) tiedettiin liki varmaksi läpimenijäksi. Muilla ei realistisia mahdollisuuksia ollut.
Huhtasaaren valinta mepiksi avaa puoluetoveri Petri Hurulle paikan Suomen eduskuntaan.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.