Konservatiivisia arvoja ravistelevan Marinin kustannuksella vaaleihin

On hyvin todennäköistä, että vanhoja konservatiivia arvoja ravistelevan pääministeri Sanna Marinin (sd) kustannuksella matkataan kohti ensi vuoden huhtikuun eduskuntavaaleja.

Suomen nuori naispääministeri on niin ulkomailla kuin kotimaassakin hyvin suosittu, mutta samalla myös poliittisten vastustajien keskuudessa vihattu. Se johtuu perinteisestä puoluepoliittisesta asetelmastamme, joka jo sinänsä nostattaa poliittisia intohimoja jonkun puolesta tai jotain vastaan.

Intohomoja herättää myös Marinin vapaa-ajan viettotavat, joilla hän on varsinkin naisten puolesta ravistellut vanhoja konservatiivisia arvoa. Kyse on siis siitä, että saako myös naispääministeri vapaa-aikanaan ”bailata” vai ei.

Tästä syystä Marin on ollut jatkuvan julkisen seurannan kohteena, mutta toki myös itse työtehtäviensä vuoksi. Suuremmat julkiset kohut ovat nousseet Marinin vapaa-ajan vietoista. Niistä tuorein kohu nousi juuri äsken, kun Marin oli kavereittensa kanssa ”bailaamassa” yksityistilaisuudessa, jossa kuvattu video vuodettiin julkisuuteen.

Marin oli vuodosta pahoillaan. Marin kertoi luottaneensa ihmisiin, mutta luottaako hän jatkossa ”bailauskavereihinsa”, kun hänet petettiin?

Kuvavideolla on julkisuudessa suorastaan mässäilty. Se on Marinin poliittisille vastustajille herkkua. Perustuslain takaama sanavapaus mahdollistaa kuvien ottamisen, mutta ei niiden luvatonta julkaisemista. Silloin saatetaan syyllistyä yksityiselämää loukkaavan tiedon välittämiseen.

Julkisuuden tietojen mukaan Marinin ”bailauskuvista” on tehty kaksi kantelua Julkisen sanan neuvostolle. JSN on median oma journalismin ”vahtikoira”.

Pentti Välimaa